menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Pakina: Poliisiasemat voidaan korvata nykytekniikalla ja itsepalvelulla

23 0
21.03.2026

Hiljaiseloa Kissalassa

Rikollisuuden lisääminen voisi pelastaa syrjäseutujen poliisiasemat, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan.

Suomessa on ihan liikaa poliisiasemia, sillä monilla syrjäseuduilla on nykyisin niin hiljaista ja rauhallista, että Kissalan pojat siellä pitkästyvät. Ei siis ihme, että poliisihallitus suunnittelee jopa yli kahdenkymmenen poliisiaseman lakkauttamista. Säästöjähän siitä syntyy, ja ehkä myös vankiloiden tilanahtaus helpottuu, kun niihin ei toimiteta asiakkaita jokaisesta käpykylästä.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä. Monin paikoin ihmiset ovat tottuneet siihen, että silloin harvoin, kun pamputusta ja muita poliisipalveluja tarvitaan, niitä on saatavissa läheltä ja nopeasti – jopa omasta maakunnasta samalla viikolla.

Poliisiasemien lakkauttamisista ei ole vielä tehty lopullisia päätöksiä, joten ehkä vielä on aikaa niiden torjumiseksi. Tehokkain keino on epäilemättä rikollisuuden määrätietoinen lisääminen niillä paikkakunnilla, joiden asemat aiotaan lopettaa. Kun havaitaan, että poliisiasemalle on todellista tarvetta, tuskinpa sitä silloin lakkautetaan.

Jos kuitenkin virkavalta katoaa, ei pidä vaipua turvattomuuden tunteeseen, sillä nykytekniikka tulee avuksi aivan samoin kuin vanhustenhoidossa.

Robocopit ovat jo tuttuja elokuvista, ja nykyisin heitä on saatavissa tosielämäänkin. Jos tienvarsien peltipoliiseihin lisätään sopivasti tekoälyä ja laakerointia, heistä saadaan näppärästi koko maan kattava päivystäjäarmeija. Liikkuviin tehtäviin on helppo jalostaa ruokakaupparobotteja, joille annetaan poliisivaltuudet ja jonkinlainen astalo.

Osa poliisitoimesta voidaan korvata myös itsepalvelulla, kuten jossakin ulkomailla on jo tehty. Esimerkiksi Espanjassa voi saada pysäköintisakosta huomattavia alennuksia, jos maksaa sen heti tuoreeltaan pysäköintiautomaattiin.

Sama systeemi olisi kätevä Suomen poliisityhjiöissä: sinne tänne syrjäseuduille rikosseuraamusautomaatteja, joihin pikkukonnat ja isommatkin roistot voivat käydä ilmoittamansa rötöksensä. Palkinnoksi rehellisyydestään he saisivat alennusta sakoistaan, ehkä jopa lievistä vankeusrangaistuksista.

Poliisien ei tarvitsisi lähteä ajamaan satoja kilometrejä jokaisen kioskimurron ja mukiloinnin takia, vaan he voisivat pysytellä kaupungeissa laatimassa raportteja ja kuskaamassa taajamajuoppoja. 

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.

Suuret alkoholipoliittiset linjaukset on toteutettu hallituksissa, joissa on ollut mukana kristillisdemokraatit tai keskusta. Toimitukselta Kun seurasin oluen valmistusta Iisalmessa, oli vaikea uskoa, että olutta todella juodaan yhä vähemmän 2 MIN

Kun seurasin oluen valmistusta Iisalmessa, oli vaikea uskoa, että olutta todella juodaan yhä vähemmän

Amerikkalaiset osaavat bensapumpulla laskea yksi ynnä yksi, kirjoittaa Matti Kalliokoski. pääkirjoitus Iran käy öljyllä ohjuksia vastaan – se tekee kipeämpää kuin terrori-iskujen uhka 2 MIN

Iran käy öljyllä ohjuksia vastaan – se tekee kipeämpää kuin terrori-iskujen uhka

Jopa rikostuomiota saaneet voivat toimia kunnan päättävissä elimissä. lukijalta Poliittinen vastuu ei ole tyhjää kummempi, kirjoittaa Hannu Luotola 1 MIN

Poliittinen vastuu ei ole tyhjää kummempi, kirjoittaa Hannu Luotola

Hallituksen esityksessä ei puhuta ydinaseiden maastaviennistä, Jukka Ukkola kirjoittaa pakinassaan. Ukkola Pakina: Ei tässä nyt olla päästämässä ydinaseita Suomeen noin vain 2 MIN

Pakina: Ei tässä nyt olla päästämässä ydinaseita Suomeen noin vain

if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_2");}

if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_3");}

if('undefined'!==typeof dfp){dfp.displayAdslot("dfp__native-card-1_4");}


© Suomen Kuvalehti