Suomessa halutaan, että ikääntyneet voivat asua kotona mahdollisimman pitkään. Tavoite on hyvä ja kannatettava. Mutta kotona asumisesta puhuttaessa huomio kiinnittyy helposti siihen, pärjääkö ihminen portaissa, pääseekö hän kauppaan ja saako hän tarvittaessa apua siivoukseen tai ruoanlaittoon.

Yksi asia jää helposti vähemmälle huomiolle:                                                          miten lääkkeiden kanssa oikeasti pärjätään?

Olen erikoiskouluttautunut farmaseutti ja olen työssäni nähnyt iäkkäiden arkea useasta näkökulmasta – apteekissa, kotihoidossa ja hyvinvointialueen asiakastyössä. Yhä uudelleen olen törmännyt tilanteisiin, joissa lääkitys ei toteudu niin kuin lääkäri, hoitaja tai omainen kuvittelee.

Useimmiten kyse ei ole välinpitämättömyydestä. Päinvastoin. Iäkäs ihminen on yrittänyt parhaansa mukaan noudattaa saamiaan ohjeita.

Ongelma on siinä, että lääkitys voi olla monimutkainen kokonaisuus. Lääkkeitä vaihdetaan, annoksia muutetaan ja uusia valmisteita aloitetaan. Vanha lääke ei aina poistu käytöstä, vaikka uusi tulee sen tilalle. Reseptit voivat edelleen olla voimassa, vaikka lääkettä ei pitäisi enää käyttää. Ohjeen voi myös ymmärtää väärin.

Ja henkilö voi olla muuten täysin toimintakykyinen.

Yksi kohtaamistani tilanteista oli esimerkiksi tapaus, jossa kotona asuva ikääntynyt oli tulkinnut lääkärin tekemän lääkitysmuutoksen koskevan eri lääkettä kuin lääkäri oli tarkoittanut. Tämän seurauksena lääkkeet tuli jaettua dosettiin virheellisesti. Toisessa tapauksessa kaksi lopetettavaksi tarkoitettua lääkettä oli jäänyt uuden lääkkeen rinnalle. Henkilö ei itse osannut epäillä tilanteessa mitään poikkeavaa, koska hän oli luottanut lääkärin määräyksiin ja pyrkinyt toimimaan niiden mukaisesti.

Tällaisissa tilanteissa pysäyttää erityisesti yksi asia: kukaan ei välttämättä tiedä, mitä lääkkeitä ihminen tosiasiassa käyttää.

Lääkäri tekee hoitopäätöksiä sen tiedon perusteella, jonka hän saa. Jos lääkettä käytetään eri annoksella kuin lääkäri olettaa, lääkettä ei käytetä lainkaan tai vanha valmiste on jäänyt uuden rinnalle, myös seuraava hoitopäätös tehdään puutteellisen tiedon varassa. Silloin lääkitys voi vähitellen ajautua kauemmas siitä, mitä sen pitäisi........

© Uusi Suomi