Nato ei ole hajoamassa, mutta se on muuttumassa.

Historiansa aikana Nato on ollut muutoksessa ennenkin. Kylmän sodan aikana Natolla oli selkeä tehtävä: se oli keskinäinen puolustusliitto, jonka vastassa oli Varsovan liitto.

Neuvostoliiton hajottua Nato loi itsensä uudelleen. Se keskittyi kansainväliseen kriisinhallintaan. Ei uskottu enää perinteiseen sotaan, ei ainakaan Euroopassa. Naton jäsenmaat yksi toisensa jälkeen luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta ja satsasivat pieniin, nopeasti liikuteltaviin ammattiarmeijoihin ja ottivat osaa Afganistanin kaltaisiin operaatioihin. Tällaiseen Natoon Suomi ei halunnut liittyä.

Krimin valtaus vuonna 2014 oli vedenjakaja. Sen jälkeen Nato aloitti paluunsa perustehtäväänsä puolustusliitoksi, ja tätä kehitystä Venäjän hyökkäys Ukrainaan vauhditti. Tähän Natoon Suomi ja Ruotsi liittyivät, mutta samaan aikaan Naton johtovaltion Yhdysvaltain kiinnostus oli siirtymässä pois Euroopasta.

Trumpin myötä Naton transatlanttinen yhteys on entisestään hiipumassa. Siksi puhumme eurooppalaisesta Natosta, mutta miksi emme Suomessa puhuisi pikemminkin pohjoiseurooppalaisesta Natosta?

Pohjoiseurooppalaisen Naton runko on tavallaan jo olemassa. Se on JEF-yhteistyö, jota Iso-Britannia johtaa. Suomi liittyi JEF:iin yhdessä Ruotsin kanssa puolustusministerikaudellani vuonna 2017.

JEF:in kautta Suomi sai turvatakuut ydinasevaltio Iso-Britannialta keväällä 2022, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Se oli iso asia tilanteessa, jossa uumoiltiin Kiovan kaatuvan. Suomi olisi voinut olla Putinin ruokalistalla seuraavana.

Harvempi tavallinen tallaaja tietää, mikä tämä JEF eli Joint Expeditionary Force oikein on. Se on Naton sisäinen, alueellinen maaryhmä, johon kuuluvat Iso-Britannian johdolla Pohjoismaat, Baltian maat ja Alankomaat. Yhteensä 10 maata, joilla on sama geopoliittinen intressi: Venäjän uhan patoaminen.

Toki voitaisiin puhua pohjoiseurooppalaisen Naton sijaan myös Itämeren Natosta, kunhan vahvasti varustautuvat Saksa ja Puola vielä saadaan JEF:iin mukaan. Välimeren maat puolestaan voisivat Ranskan johdolla kehittää oman eteläeurooppalaisen Natonsa vastaamaan sikäläisiin uhkiin. Itämeren ja Välimeren Nato-maiden kokemat uhat tuntuvat olevan eri järjestyksessä.

Suomessa kannattaa kuitenkin aina pitää inhorealistisesti mielessä, ettei mikään kansainvälinen puolustusyhteistyö, ei Nato eikä JEF, vähennä kansallisen puolustuskyvyn merkitystä. Suomen puolustuksesta vastaamme jatkossakin ensi sijassa me suomalaiset itse.

© Uusi Suomi