Eilen Yle aamun jälkiviisaissa puhuttiin EU:n työmarkkinamallista, joustoturvasta. Sen lupaukset haluttaisiin lunastaa nyt kokonaisuudessaan eikä vain joustojen ja leikkausten osalta, kuten istuva hallitus on tehnyt.

Jäin miettimään, kuinka selväksi asia tuli tavalliselle aamu-TV:n katselijalle. Päädyin siihen, että tuskin monellekaan. Niin paljon kuin joustoturva alun perin lupasi, käteen on jäänyt niin vähän, ettei mallin kiittelylle oikein jää sijaa.

Ajattelin, että pari varoituksen sanaa olisi paikallaan.

Joustoturvalla on pitkät, aina 1980-luvulle yltävät juuret. Silloin, osana uusliberalismin nousua, alkoi keskustelu työmarkkinasääntelyn purkamisesta. Itse sana – joustoturva – keksittiin Hollannissa vuonna 1995.

Aluksi keskustelu joustoturvasta oli hyvinkin kansallista: oli hollantilaista, tanskalaista ja monta muuta joustoturvan mallia. Mutta 2000-luvulla joustoturva sisällytettiin EU:n työllisyyspolitiikkaan ja vuonna 2007 siitä junailtiin EU:n uusi työmarkkinamalli.

Näistä vaiheista olen kirjoittanut mm. täällä ja täällä.

Olennaista tämän päivän joustoturvassa ei ole hyvä työsuhdeturva: se että ihmiset jatkavat samassa työpaikassa pitkään. Se mitä nyt tavoitellaan, on hyvä työllistymisturva: se että ihmiset työttömiksi jäätyään työllistyvät jollekin uudelle alalle.

Siirtymissä vanhasta työpaikasta uuteen tuki on niin mittavaa, että työttömyys ei pääse pitkittymään rakenteelliseksi. Klassisia tukimuotoja ovat hyvä työttömyysturva, hyvin toimiva työnvälitysjärjestelmä ja aktiivinen, uusiin työsopimuksiin johtava työvoimapolitiikka.

Näin muotoiltuna joustoturvasta on tullut eräänlainen modernin työelämän käyttöjärjestelmä, ”nykyajan sosialidemokratia”, jossa joustojen käynnistämä talouskasvu sovittaa yhteen työmarkkinoiden ja hyvinvointivaltion tarpeet. Kaikki voittavat.

Mutta valitettavasti järjestelmä toimii vain paperilla.

2000-luvulla talouden kasvu on hidastunut, työ pilkkoutunut ja epävarmuus lisääntynyt. Alustatyö, itsensä työllistäminen ja määräaikaisuudet ovat lisääntyneet. Samalla julkinen talous on kiristynyt, siten, että myös viimesijainen turvaverkko on joutunut leikkausten kohteeksi.

Suurin ongelma tulee tässä: vaikka joustoja on lisätty, talouskasvu ei ole käynnistynyt. On itse asiassa käynyt päinvastoin: talouskasvu on pysyväisluontoisesti supistunut, erityisesti vuosien 2008-2009 finanssijohtoisen kapitalismin aiheuttaman laman jälkeen.

Siitä lähtien joustoturva on lähinnä kiihdyttänyt leikkauskierrettä aina vain alemmille työsuhdeturvan tasoille ilman että muut turvan muodot – lähinnä työllisyysturva – olisi vastaavasti parantunut. Ja näin on käynyt myös Suomessa.

Jos et usko, lue Petteri Orpon hallituksen ohjelma.

Orpon hallitus on nyt näyttänyt, miten helposti työmarkkinasääntely on joustoturvan avulla purettavissa. Mutta – tämä seuraavalle hallitukselle tiedoksi – koulutusjärjestelmän vahvistaminen, työvoimapalvelujen ja sosiaaliturvan uudelleenorganisointi tulevat viemään vuosia.

Ratkaisu toimeentulotukea koskeviin leikkauksiin ei siis ole se, että joustoturvaa alettaisiin soveltaa kokonaisuudessaan – mallina, jossa ihmisiä tuettaisiin heidän tilanteensa mukaan. Itse malli olisi reformoitava, koska sen vuonna 2007 hyväksytty versio on ajautunut umpikujaan.

Ja joka toinen työtön on pitkäaikaistyötön.

On totta, että eräissä maissa joustoturva toimii paremmin kuin Suomessa. Mutta luulisin, että nämäkin erot tulevat ajan myötä katoamaan, kun mallin vain annetaan riittävän pitkään toimia. Lopulta näin tulee käymään myös Tanskassa, joustoturvakirjallisuuden mallimaassa.

Mallin reformointia voi perustella myös luottamuksella. Työntekijän on uskottava, että työpaikan menettäminen ei merkitse putoamista tyhjän päälle. Työnantajan on uskottava, että turva ei estä sopeutumista. Valtion on pidettävä lupauksensa molemmille.

Kun luottamus katoaa, tasapaino katoaa. Työmarkkinauudistuksista tulee nollasummapeliä: toisen jousto on toisen menetys. Ja eniten saa tietysti joustaa se heikompi osapuoli, jonka tarpeita joustoturva ei enää tunnista.

Joustoturva rakentuu ajatukselle, että jousto tuottaa dynamiikkaa, dynamiikka kasvua ja kasvu uusia työpaikkoja. Turva tulee perässä kuin Manulle illallinen. Eikä mistään tarvitse edes sopia, ei kaksi eikä kolmikannassa.

Todellisuudessa kasvu on kuitenkin ollut hidasta, epätasaista ja keskittynyt harvoille aloille. Kun uusia työpaikkoja ei ole syntynyt riittävästi, joustot eivät ole muuttuneet mahdollisuuksiksi vaan epävarmuudeksi.

Periaatteessa joustoturva on kuin yhteiskuntasopimus: lupaus siitä, että muutos ei ole yksilön riski vaan yhteinen projekti, jossa valtiolla ja työmarkkinaosapuolilla on oma roolinsa.

Kysymys kuuluu, miten lupaus lunastetaan.

© Uusi Suomi