Propaganda ja joukkohulluus

The Devils on vimmainen elokuva, joka sykkii ajattomasti, Kalle Kinnunen kirjoittaa.

The Devils (1971) on epätodellinen kokemus. Sen voisi tiivistää tarinaksi salaliitosta, uskonnollisesta hysteriasta ja noitavai­noista 1600-luvun Ranskassa, mutta kuvailu ei tekisi oikeuttaKen Russellin vimmaiselle ja kipeänhauskalle elokuvalle.

Häkellyttävintä on tuoreuden tuntu. Vaikka teoksella on ikää 55 vuotta, se sykkii ajattomasti, irrallaan sekä perinteisestä epookista että elokuvataiteen julki kirjoitetusta kaanonista. Restauroituun versioon on palautettu aikoinaan sensuroituja kuvia, jotka vihdoin viimeistelevät loppuhuipennuksen staccato-rytmin.

Kerronnan omalakisuus tulee selväksi oitis, kun Oliver Reed marssii kuvaan pöyhkeänä pappi Urbain Grandierina. Julkea naistenmies on myös selväjärkinen valistusajattelija, jonka mukaan uskonto on ihmisen palveluksessa. Ei ole varpaita, joille Grandier ei astuisi. Hän puolustaa Loudunin........

© Suomen Kuvalehti