Kolumni|Kun kuolema tulee, me hajoamme palasiksi, joista olimme rakentuneet. Eikä mitään mene hukkaan.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimittaja.

Isoäiti tapasi sanoa, ettei tänne kukaan maailman­patsaaksi ole jäänyt.

Ihminen kyllä veistää monumentteja itsestään ja muista, useammin pienistä miehistä kuin suurista naisista, mutta kukaan meistä ei tänne kumarrettavaksi jää.

Isoäiti oli oikeassa. Vai oliko? Hän ajatteli, että se on kerrasta poikki ja sillä hyvä. Mutta entä jos kuitenkin jokainen meistä, tai oikeammin jokin meissä, säilyy ikuisesti?

Törmäsin taannoin pienimuotoiseen, hiukan sentimentaaliseen kirjoitukseen. Kirjoitus lainaa........

© Helsingin Sanomat