Aino-Kaisa Pekosen Vierailija-kirjoitus | Vanhuspalveluista ja pienituloisilta leikkaaminen on arvovalinta – ei taloudellinen pakko
Eduskunnassa aloitettiin viime viikolla keskustelu oikeistohallituksen budjetista, joka jatkaa pitkälti edellisten linjalla: rikkaat hyötyvät – vanhuksilta, vammaisilta ja pienituloisilta leikataan.
Holtiton leikkauspolitiikka jatkuu ennen kaikkea kahdesta syystä. Samalla kun muualla Euroopassa työllisyys on kehittynyt myönteisesti, Suomessa työttömyys on noussut jo kymmeneen prosenttiin eli 2000-luvun ennätystasolle. Luvatun 100 000 uuden työpaikan sijasta työttömien määrä on kasvanut noin 80 000:lla.
Toiseksi keväällä hallitus päätti velkarahalla tehtävistä miljardiluokan veronalennuksista, jotka painottuvat suuryrityksille ja hyvätuloisille. Tämä tietenkin ennestään syventää valtion velkaantumista, millä taas voidaan perustella uusia leikkauksia. Kun........
