Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu ajatukseen, jossa suhteellisen korkeilla veroilla rahoitetaan laajasti kansalaisten julkisia palveluja. Malli on ollut pitkään menestyksekäs, erityisesti vahvan talouskasvun aikakausina. Sen kestävyys edellyttää kuitenkin, että yksilöt kokevat järjestelmän oikeudenmukaiseksi ja omakseen. Lisäksi talouden on oltava vahvalla pohjalla.

Suomessa valtaosa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta on keskitetty valtiolle. Kunnat toteuttavat, mutta todellinen liikkumavara kapenee. Yksilön rooli typistyy helposti veronmaksajaksi ja julkisten palvelujen käyttäjäksi. Korkean verotuksen vastapainoksi syntyy ymmärrettävä vaatimus kattavista palveluista, mutta samalla yksilön oma vastuu ja vapaus jäävät sivurooliin. Tällöin syntyy riski passivoitumisesta; kun vastuu ja vapaus siirtyvät yhä........

© Uusi Suomi