LÄHES 80 PROSENTTIA afganistanilaisista perheistä ei YK:n tilastojen mukaan saa riittävästi vettä päivittäisiin tarpeisiinsa. Afganistan on sisämaavaltio ilman merkittäviä vesivarantoja, ja ilmastonmuutoksen pahentama kuivuus on heijastuu koko maahan.

Pääkaupunki Kabulin läntisen osan asukkaat joutuvat jonottamaan jopa tuntikausia pitkissä jonoissa saadakseen arkeen tarvitsemaansa vettä.

JUOMAVEDEN puute on huutava. Esimerkiksi Dasht-e-Barchin kaupunginosassa vesi on säiden lämmettyä loppunut. Veden puute on jatkunut jo useita kuukausia.

Neljän lapsen äiti Fatema kertoo olevansa sairas ja odottaneensa tuntikausia vettä jonossa paahtavan auringon alla.

”Odottaminen polttavassa auringossa on sairastuttanut minut, ja olen menettänyt toivoni elämässä”, hän sanoo.

VESIHUOLTOLAITOS on katkaissut veden jakelun Kabulin 13. kaupunginosassa. Muhammad Ali ja Juma, jotka ovat asuneet siellä yli seitsemän vuotta, sanovat olevansa elämänsä pahimmassa tilanteessa. Vettä ei tule, eikä yksikään viranomainen ole ollut yhteydessä näihin köyhiin ihmisiin.

Juomavesi on haettava kilometrien takaa, ja tuntikausien odottelun jälkeen kotiin tuotavana on vain muutama tynnyri vettä. Joku perheenjäsenistä on koko ajan jonottamassa vettä perheelle. Siitä huolimatta perhe on joutunut olemaan ilman vettä useiden päivien ajan.

YKSITYINEN yritys lopetti veden jakelun, vaikka se aiemmin oli tehnyt sitä rahaa vastaan. Asukkaiden mukaan alueella ei ole valtion vesihuoltojärjestelmää. Ihmisillä ei ole varaa kaivaa omia kaivoja. Siksi he odottavat tuntikausia saadakseen vettä moskeijoista ja julkisista jakelupisteistä.

VEDEN PINTA on laskenut Afganistanin pääkaupungissa monilla alueilla. Länsi-Kabulin asukkaat Pole Khushkissa kertovat odottaneensa yhtä ainoaa vesikanisteria lähes vuorokauden.

Köyhyys ja juomaveden puute ovat tehneet elämästä synkkää, kertovat tuhannet vedenpuutteesta kärsivät köyhät kansalaiset.

MINISTERIÖILLÄ on suunnitelmia pohjaveden käytön suhteen. Energia- ja vesiministeriön vesiohjelmien koordinoinnista vastaava päällikkö Rafiullah Stanakzai sanoo, että tilanteen korjaamiseksi on meneillään useita projekteja: Kabul-Panjshirin vesikanavahanke, Shah Tut -hanke ja Shah Arous -hanke, jotka toimittavat tulevaisuudessa vettä Kabuliin – kunhan tekninen tarkastus on tehty ja työt näiden hankkeiden edistämiseksi voidaan aloittaa.

Viranomaisten mielestä syynä pohjaveden vähenemiselle ovat ennen kaikkea väestönkasvu ja pohjaveden liikakäyttö.

VESIPULA kaipaa kuitenkin ratkaisua nopeasti. Taliban-hallinnolla ei ole kunnollista suunnitelmaa juomaveden ja kansalaisten perustarpeiden tyydyttämiseksi. Kuivuuden riivaaman maan tulevaisuus näyttää synkältä.

Kahdeksan asukasta kymmenestä juo jo nyt likaista vettä Afganistanissa.

Tämä ja monet muut tilannetiedot maan vesitilanteesta löytyvät YK:n raportista:

– 93 prosenttia Afganistanin lapsista (15,6 miljoonaa lasta) asuu alueilla, joilla vedensaanti on vaarantunut vakavasti tai äärimmäisen vakavasti.

– Lähes 4,2 miljoonaa ihmistä käyttää ulkokäymälää.

– Viidellä kymmenestä afganistanilaisesta ei ole käytössään kunnollisia saniteettitiloja eikä heillä siten ole kelvollista vesihuoltoa eikä jätehuoltoa.

– Yli kuudella kymmenestä afganistanilaisesta ei ole käytössään kunnollisia hygieniatiloja kuten suihkuja tai käymälöitä.

– Noin 94 prosentissa afganistanilaisista kouluista ei ole mahdollisuutta käsien pesuun.

– Noin 35 prosentissa terveydenhuoltolaitoksista ei ole saatavilla juomavettä.

QOSHE - Vesipula näännyttää Kabulin asukkaita janoon - Afgaaninaisen Katse
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Vesipula näännyttää Kabulin asukkaita janoon

8 0
15.11.2023

LÄHES 80 PROSENTTIA afganistanilaisista perheistä ei YK:n tilastojen mukaan saa riittävästi vettä päivittäisiin tarpeisiinsa. Afganistan on sisämaavaltio ilman merkittäviä vesivarantoja, ja ilmastonmuutoksen pahentama kuivuus on heijastuu koko maahan.

Pääkaupunki Kabulin läntisen osan asukkaat joutuvat jonottamaan jopa tuntikausia pitkissä jonoissa saadakseen arkeen tarvitsemaansa vettä.

JUOMAVEDEN puute on huutava. Esimerkiksi Dasht-e-Barchin kaupunginosassa vesi on säiden lämmettyä loppunut. Veden puute on jatkunut jo useita kuukausia.

Neljän lapsen äiti Fatema kertoo olevansa sairas ja odottaneensa tuntikausia vettä jonossa paahtavan auringon alla.

”Odottaminen polttavassa auringossa on sairastuttanut minut, ja olen menettänyt toivoni elämässä”, hän sanoo.

VESIHUOLTOLAITOS on katkaissut veden jakelun Kabulin 13. kaupunginosassa. Muhammad Ali ja........

© Suomen Kuvalehti - Blogit


Get it on Google Play