Vuodenvaihde on elämäntapamuutoksien kulta-aikaa ja niiden motiiveja on monenlaisia. Yksi haluaa pudottaa painoa, toinen lisätä liikuntaa, kolmas tumpata tupakan ja kokeilla tipatonta tammikuuta.

Vinkkejä, ohjeita ja to do -listoja löytyy pilvin pimein. Lääketiede on pitkään unelmoinut ihmepilleristä, tabletista, jolla saataisiin kaikki vaivat kerralla kuntoon. Itse asiassa meillä on jo sellainen: uni.

Elämäntapamuutoksessa sukelletaan usein innolla uuden harrastuksen pariin. Kun urheilukärpänen puree ja treenien jälkeinen hyvän olon tunne valtaa, usein unohtuu se, että kehittyminen tapahtuu pääasiassa palautumisessa.

Tavoitteellisesti treenatessa palautuminen on ensiarvoisen tärkeää. Varsinkin, jos kehitys tuntuu jääneen junnaamaan paikoilleen, kannattaa uni ottaa suurennuslasin alle.

Vallalla on erilaisia terveystrendejä. Viime aikoina on mainostettu aikaista aamutreenaamista. Mainio ajatus. Mutta jos päätät harjoitella aikaisin aamulla, muiden valintojen tulee tukea sitä. Palautumisen osalta se tarkoittaa sitä, että liikkujan on huolehdittava riittävästä unesta ja mentävä ajoissa pehkuihin.

Moni lyö laimin palautumisen. Siitä seuraan helposti huonoja asioita, jotka heikentävät palautumisen laatua. Palautumisen puutteessa muun muassa puolustusmekanismit alkavat heitellä, infektioherkkyys kasvaa ja sairastelu alkaa.

Vaikka elämäntapamuutos on kaikin puolin kannatettava, siinä tarvitaan kuitenkin malttia. Moni ihmettelee, miksi jenkkakahvat pysyvät rankoista treeneistä huolimatta. Jos painonhallinta tuntuu taistelulta tuulimyllyjä vastaan, voi se olla merkki siitä, ettei nuku tarpeeksi.

Kun nukkuu riittävästi, kylläisyyshormoni toimii toivotulla tavalla ja pitää napostelu- ja hiilarihimot kurissa. Tärkeintä on pitää kokonaispaletti kasassa eli syödä, liikkua ja nukkua hyvin.

Jouni Vornanen, tiedottaja, Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähde: Nukkumalla menestykseen, Henri Tuomilehto, Jouni Vornanen (Tammi 2019). Kirja äänestettiin Fit Awards 2020 vuoden hyvinvointikirjaksi.

The post Unesta elämäntapamuutokseen appeared first on SavoBlogit.

QOSHE - Unesta elämäntapamuutokseen - Savonia-Ammattikorkeakoulun Liiketoimintaosaajat
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Unesta elämäntapamuutokseen

10 0
24.01.2024

Vuodenvaihde on elämäntapamuutoksien kulta-aikaa ja niiden motiiveja on monenlaisia. Yksi haluaa pudottaa painoa, toinen lisätä liikuntaa, kolmas tumpata tupakan ja kokeilla tipatonta tammikuuta.

Vinkkejä, ohjeita ja to do -listoja löytyy pilvin pimein. Lääketiede on pitkään unelmoinut ihmepilleristä, tabletista, jolla saataisiin kaikki vaivat kerralla kuntoon. Itse asiassa meillä on jo sellainen: uni.

Elämäntapamuutoksessa sukelletaan usein innolla uuden harrastuksen pariin. Kun urheilukärpänen puree ja treenien........

© SavoBlogit


Get it on Google Play