Puolustusvoimien kuljettajakoulutus vaikuttaa rakoilevan, ja siihen pitää puuttua
”Otsikoihin on toistuvasti noussut puolustusvoimien ajoneuvojen osallisuus liikenneonnettomuuksissa. Onnettomuudet ovat kaikkien osapuolten kannalta ikäviä, mutta samalla ne ovat vain jäävuoren huippu”, Lenni Lehtonen kirjoittaa.
Kuva: Kari Mankonen
Vuoden viimeisen päivän kunniaksi päätin kirjoittaa itselleni tärkeistä aiheista – nuorista, liikenteestä ja turvallisuudesta. Kaikki nämä aiheet kulminoituvat puolustusvoimien kuljettajakoulutukseen, ja kohtahan on uusien alokkaiden aika astua palvelukseen.
Vuoden 2026 ensimmäinen saapumiserä sijoitetaan alokaskauden jälkeen monipuolisiin koulutushaaroihin, mutta monista asevelvollisista tulee myös sotilaskuljettajia.
Tänään päättyvän vuoden uutisvirta on ollut puolustusvoimien kuljettajakoulutuksen kannalta tummaa. Otsikoihin on toistuvasti noussut puolustusvoimien ajoneuvojen osallisuus liikenneonnettomuuksissa. Onnettomuudet ovat kaikkien osapuolten kannalta ikäviä, mutta samalla ne ovat vain jäävuoren huippu.
Yhden uutisotsikoihin nousseen onnettomuuden varjoon jää useita läheltä piti - ja vaaratilanteita, joista jää korkeintaan yhteisiä inttimuistoja, joille voi........© Satakunnan Kansa
