”Minne katosivat kevääni kultaiset päivät?”
Lenskin aarian alku resonoi järkyttävään suru-uutiseen, kun sen kuuli Kansallisoopperassa Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kuolinpäivänä.
Minne katosivat neuvostovallan murtumisen herättämät toiveet demokratiasta ja sananvapaudesta?
Miksi itänaapurimme kevät vaihtui aariassa mainittuun ”syvään pimeyteen”?
LenskIn aaria on tunnetuimpia kohtia Pjotr Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin.
Runoilija Lenski laulaa sen valmistautuessaan kaksintaisteluun entistä ystäväänsä Oneginia vastaan.
Hän pitää omaa kuolemaansa todennäköisenä, mutta ei pakene tilannetta.
Se vertautuu Navalnyin kaksintaisteluun Venäjän johtajaa Vladimir Putinia vastaan.
Navalnyi myrkytettiin, mutta toipumisen jälkeen hän palasi tammikuussa 2021 rohkeasti Venäjälle.
Viime viikon perjantaina hänen elämänsä päättyi siperialaisessa vankilassa. Samalla hän loi itselleen kuolemattomuuden ihmisenä, joka ei pelännyt mitään.
Navalnyilla oli imperialistinen vaiheensa aivan kuin Tšaikovskilla.
Solomon Volkov arvioi Pietari-teoksessaan, että ukrainalaisista juuristaan huolimatta nuori Tšaikovski oli Aleksanteri III:n ja tämän vähemmistökansoja venäläistävän linjan kannattaja.
Tämä heijastui Slaavilaisessa marssissa, Alkusoitossa 1812 ja ensimmäisten sinfonioiden finaaleissa, jotka olivat Volkovin mielestä ylistyslauluja keisarille – myös silloin, kun säveltäjä käytti ukrainalaisia kansanlauluja.
Tšaikovski kehittyi. Myöhemmät sinfoniat ja oopperat huokuvat empatiaa murheen laaksomme kanssakärsijöitä kohtaan.
Myös Navalnyi muuttui. Hän katui lyhyttä flirttailuaan rasistien ja äärinationalistien kanssa.
Samalla hän tuomitsi Putinin hallinnon korruption, sananvapauden rajoitukset ja suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan.
Evakkomatkalla Kiovasta 2. maaliskuuta 2022: takapenkillä Matvei ja Jefrosinia Medvetski, ajajan penkillä heidän äitinsä Žanna Pastušenko. Kuva: Kalle Koponen / HS
Lauantaina 24. helmikuuta vuonna 2022, tasan kaksi vuotta sitten, alkoi Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan jatkeena kahdeksan vuoden sotatoimille.
Olimme juuri silloin Ukrainan Mariupolissa työmatkalla HS:n kuvajournalistin Kalle Koposen kanssa. Sekin palasi mieleen, kun kuuntelin oopperaa.
Putin oli valinnut tuhon tien.
Ukrainalainen Jurij Samoilov oli Jevgeni Onegin ja liettualainen Aistė Piliba lauloi Tatjanan roolin Kansallisoopperan esityksessä Aleksei Navalnyin kuolinpäivänä. Kuva: Emma Suominen
Kansallisoopperan päärooleissa nähtiin ukrainalais-armenialais-suomalainen miehitys.
Juuri nyt kuuntelisin vielä mieluummin ukrainalaisia oopperoita, mutta Venäjän johto ei voi omia Tšaikovskia sen enempää kuin natsi-Saksa aikoinaan Beethovenia.
Siksi lännessä on harkinnan jälkeen päädytty useimmiten siihen, että venäläisiä klassikkoja voi esittää myös suurhyökkäyksen aikana.
Jevgeni Oneginin viimeisessä näytöksessä kyynisen kylmänä elänyt Onegin tajuaa rakkauden merkityksen – liian myöhään.
”Onni oli kerran niin lähellä”, näytöksessä lauletaan.
Navalnyin kuoleman jälkeen onni on yhä kauempana.
Satojentuhansien ukrainalaisten ja venäläisten osana on ollut kuolema tai haavoittuminen ja vielä useammalla läheisen kuoleman aiheuttama tuska.
Jevgeni Onegin -oopperan Tatjana (tällä kertaa liettualainen Aistė Piliba) valitsee karismaattisen ja epävakaan Oneginin sijasta turvallisemmaksi katsotun vanhan vallanpitäjän suojeluksen. Kuva: Emma Suominen
Esityksen jälkeen pohdin musiikin voimaa.
Tällaiset elämykset tuovat lohtua ja energiaa. Siksi taide on tärkeää myös ja erityisesti silloin, kun maailma näyttäytyy synkimmillään ja vääristyneimmillään.
Ja juuri siksi Ukraina vaalii kulttuuriaan myös puolustustaistelun jatkuessa.
Venäläiset raunioittivat Borodjankan Kiovan pohjoispuolella ja ammuskelivat Ukrainan kansallisrunoilijan Taras Ševtšenkon patsaan täyteen reikiä. Nyt kaupunkia jälleenrakennetaan. Kuva: Juha Salminen / HS
Professori Oleksandr Molodid (oik.) ja hänen kollegansa Ivan Musyjaka tekivät Banksyn muraalien kuntokartoitusta Borodjankan raunioilla joulukuussa 2022. Kuva: Juha Salminen / HS
”Huominen päivä mitä tuokaan / Ei silmäni voi sitä nähdä / On tulevaisuus verhottu.”
Näin lauletaan Lenskin aarian varhaisessa suomennoksessa.
Verhotulta tulevaisuudelta voi juuri nyt itänaapurissa odottaa vain verisen suurhyökkäyksen jatkoa.
Samalla hyökkääjän terrori ulottuu myös Venäjän omiin kansalaisiin. Satoja venäläisiä tuomitaan joka kuukausi jopa pelkän rauhantahtoisuuden vuoksi hyökkäyksen alussa säädetyillä laeilla.
Silti toivo pimeyden väistymisestä eli Aleksei Navalnyissa.
Sama toivo heijastuu nyt tuhansissa venäläisissä, jotka pidätysten kiihtyessäkin ovat uskaltaneet tuoda kukkia Navalnyin muiston kunniaksi esimerkiksi poliittisten vainojen uhrien muistomerkille.
Kukkameri Aleksei Navalnyin muistoksi poliittisten vainojen uhrien muistomerkillä Moskovassa on poistettu viranomaisten toimesta jo monta kertaa. Rohkeita muistajia riittää silti. Kuva: Reuters
Lenskin aaria sai miettimään runoilijaa ikään kuin Ukrainan roolissa ja Oneginia kylmän kyynisenä Venäjänä.
Tässä oopperassa huonosti käy ammutulle Lenskille ja lopulta myös hänet ampuneelle Oneginille, joka ”voittonsa” hetkellä tuhoaa oman sielunsa.
Tilanne on tuhoisa myös tosielämässä. Ukraina on jätetty kärsimään ammuspulasta. Tällä viikolla Venäjä onnistui pitkästä aikaa miehittämään lisäalueen eli Avdijivkan pikkukaupungin rauniot Itä-Ukrainassa.
Samalla miehittäjä on menettänyt sielunsa aivan kuin Onegin. Jäljellä ovat todellakin vain sodan kylmät kasvot.
Esimerkki Avdijikan kaupungin kärsimistä pommitusvaurioista Itä-Ukrainassa 15. helmikuuta. Venäjä sanoo nyt miehittäneensä kaupungin. Kuva: Aris Messinis / Lehtikuva
Putin on pian 72-vuotias. Hän on elämässään aiheuttanut ja aiheuttaa yhä silmitöntä tuhoa.
Mutta kahden vuoden suurhyökkäyksen jälkeen hän ei ole lähelläkään Ukrainan keskeisten suurkaupunkien, kuten Kiovan, Odessan tai edes lähellä Venäjän rajaa olevan Harkovan miehittämistä.
Siksi mieleen palaavat myös Lenskin aarian rivit, joiden mukaan pimeys voi lopulta haihtua, kun ”aamutähden säde välähtää ja kirkas päivä loistaa”.
Toinen oppositiovaikuttaja Vladimir Kara-Murza – hänkin myrkytyksestä pari kertaa selvinnyt ja nyt vankilassa – mukailee samaa ajatusta: ”tulee päivä, jolloin pimeys häviää maamme päältä”.
Kun se lopulta tapahtuu, se voi hänen mukaansa tapahtua ”hyvin nopeasti”.
Silloin suurhyökkäyksestä päättänyt sortokoneisto väistyy. Ja rauhaan on jälleen mahdollisuus.
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
visit website
