Olemme jo pitkään keskittyneet ihan vääriin asioihin. Tuomareihin kohdistuvassa joukkohysteriassa ei ole mitään tolkkua; joka ikinen viikonloppu heitä syytetään kaikesta, Helsingin Sanomien kolumnisti Tim Sparv kirjoittaa.
Viime joulukuun 11. päivänä Turkissa tilanne karkasi käsistä. Erotuomari oli taas kerran tuominnut tilanteen saman joukkueen tappioksi, eikä sen omistaja kyennyt enää istumaan aloillaan. Hän juoksi kentälle, löi tuomaria ja karjui:
Kuva: Juha Salminen / HS
”Minä tapan sinut.”
Tuomarin työ on nykyään lajista riippumatta kaikkea muuta kuin helppoa. Ottelujen tempo kasvaa kasvamistaan, ja nopeuden vuoksi tuomarin on vaikea pysyä tilanteen tasalla esimerkiksi tilanteenvaihdoissa joukkueen siirtyessä hyökkäyksestä puolustukseen tai päinvastoin. Ulkopuolisen silmin katsottuna myös tietyt (uudet) säännöt tuntuvat hämmentävän kannattajien lisäksi myös tuomareita.
Pahinta on kuitenkin toksinen asenne tuomareita kohtaan. He ovat nykyään kaikkien aina syntipukkeina. Heitä arvostellaan ja pilkataan lakkaamatta – joskus mietin, kuinka he kestävät kaiken kuulemansa töryn.
Joukkueiden omistajien, pelaajien, valmentajien, kannattajien ja juniorien vanhempien eri puolilla maailmaa on syytä katsoa peiliin.
Monet ovat menettäneet malttinsa tuomarin virheellisestä päätöksestä, mutta harvat rohkenevat myöntää olevansa osa urheilun suurinta ongelmaa: epäkunnioittavaa suhtautumista tuomareihin.
Sitä näkee joka viikko.
Pelaajat esittävät loukkaantuneensa saadakseen etua joukkueelleen. Pelaajat huutelevat, kiroilevat ja elehtivät tuomareille aiheuttaakseen heille paineita.
Myös valmentajat syyttävät tappiosta huonoja tuomaripäätöksiä ja joukkueiden omistajat levittävät valeuutisia tuomarisalaliitosta juuri heidän joukkuettaan vastaan. Selostajat ja asiantuntijat käyttävät suurimman osan ruutuajasta tuomarivirheistä vääntämiseen, ja itse ottelu jää sivuseikaksi.
Olemme jo pitkään keskittyneet ihan vääriin asioihin. Tuomareihin kohdistuvassa joukkohysteriassa ei ole mitään tolkkua; joka ikinen viikonloppu heitä syytetään kaikesta. Olemme normalisoineet käytöksen, jonka seurauksena tuomarit ovat vaarallisessa ja kestämättömässä asemassa.
Vastakkainasettelu on turhaa ja typerää. Tuomarit ovat tärkeä ja arvokas osa urheilua, ja sen avaintoimijoiden keskinäisen tiimityön lisääminen olisi tervettä. Suomessa saadaan lukea nuorista tuomareista, jotka ehtivät tuskin päästä uransa alkuun ennen kuin jo lopettavat, koska aikuiset ihmiset eivät pysty pitämään tunteitaan kurissa. Saataisiinpa useammat omistajat, valmentajat ja vanhemmat käymään tuomarikurssi. Ehkä se auttaisi heitä ymmärtämään tuomarien työtä paremmin.
Valonpilkahduksiakin on. Suomessa kiinnostus tuomarin työtä kohtaan on suhteellinen suurta. On selvästikin ihmisiä, jotka tuntevat todellista intohimoa ammattia ja lajia kohtaan.
Englannissa tehtiin joulukuussa historiaa. Miesten Valioliigan ottelun tuomitsi ensimmäistä kertaa nainen, ja vain pari päivää myöhemmin saman liigan toisen ottelun tuomitsi musta tuomari – ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta ehkä viime syksynä siis tapahtui jotain ilahduttavaakin.
Valonpilkahduksista huolimatta ongelma ei ole kadonnut mihinkään. Meidän on luotava tuomareille turvallinen työympäristö. Meidän aikuisten on kannettava vastuumme ja toimittava esikuvina. Jos joku ylittää sopivan käytöksen rajan, meidän on sanouduttava irti sellaisesta. Meidän on tuettava tuomareita ja osoitettava kunnioitusta heitä kohtaan.
On syytä muistaa, että ilman tuomareita ei pelata yhtään ottelua. Kiinnostusta tuomarointia kohtaan voi tällä erää olla, mutta kuinka kauan se kestää? Kuka haluaa tuomariksi, jos toimenkuvaan kuuluu solvauksia, uhkailua ja väkivaltaa?
Suomennos: Laura Jänisniemi
Kolumni| Harva uskaltaa sanoa olevansa osa suurinta ongelmaa
5
1
13.01.2024
Olemme jo pitkään keskittyneet ihan vääriin asioihin. Tuomareihin kohdistuvassa joukkohysteriassa ei ole mitään tolkkua; joka ikinen viikonloppu heitä syytetään kaikesta, Helsingin Sanomien kolumnisti Tim Sparv kirjoittaa.
Viime joulukuun 11. päivänä Turkissa tilanne karkasi käsistä. Erotuomari oli taas kerran tuominnut tilanteen saman joukkueen tappioksi, eikä sen omistaja kyennyt enää istumaan aloillaan. Hän juoksi kentälle, löi tuomaria ja karjui:
Kuva: Juha Salminen / HS
”Minä tapan sinut.”
Tuomarin työ on nykyään lajista riippumatta kaikkea muuta kuin helppoa. Ottelujen tempo kasvaa kasvamistaan, ja nopeuden vuoksi tuomarin on vaikea pysyä tilanteen tasalla esimerkiksi tilanteenvaihdoissa joukkueen siirtyessä hyökkäyksestä puolustukseen tai päinvastoin. Ulkopuolisen silmin katsottuna myös tietyt (uudet) säännöt tuntuvat hämmentävän kannattajien lisäksi myös tuomareita.
Pahinta on kuitenkin toksinen asenne........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Ali Fathollah-Nejad
Rami G Khouri
Nikkei Editorial
