Vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa lasten harrastusten hintaan, jos vain tahtoa ja rohkeutta löytyy, kirjoittaa uutistuottaja Tero Hakola.

Lasten urheiluharrastamisen kalleus on puhuttanut jo pitkään. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Jokainen urheiluseuran vanhempainillassa ollut tunnistaa tilanteen.

Tekisi mieli kysyä, onko tämä leiri tai turnausmatka tai hankinta tarpeellinen, mutta oma käsi pysyy alhaalla. Kun suukin pysyy kiinni, uusi lasku tulee takuulla perästä.

Harrastamisen kalleus on puhuttanut suomalaisia pitkin 2000-lukua.

Keskustelu on saanut viime aikoina uusia kierroksia, kun inflaatio ja korkojen nousu ovat syöneet tehokkaasti myös vauraamman keskiluokan löysät rahavarat.

Kuten Urheilulehden selvitys kertoi viime keväänä, monien joukkuelajien tai vaikkapa hiihdon kulut nousevat tavoitteellisesti kilpailevalla juniorilla helposti 5 000–10 000 euroon.

Junioriurheilun kulurakenne on selkeä.

Joukkueurheilussa ison osan menoista muodostavat tilavuokrat, valmentajien korvaukset sekä sarja- ja seuramaksut.

Nämä katetaan useimmiten kuukausittain kerättävällä maksulla. Se on yläkouluikäisillä junioreilla esimerkiksi 150–300 euroa kuukaudessa.

Kunkin urheilijan on lisäksi hankittava vakuutus, lisenssi ja varusteet.

Monissa joukkueissa kuukausimaksun päälle tulevat lisäksi kotimaan kisamatkat ruokineen, ulkomaan turnaukset, leirit, testit, seuran vaatteet ja niin edelleen.

Näistä kertyy helposti toinen kuukausimaksu, usein enemmänkin.

Yhtä selkeää ei ole miten kuluja karsitaan. Kyse on myös arvovalinnoista.

Sarjamaksu ja lisenssi ovat pakollisia, joskin liitto voi vaikuttaa niiden hinnoitteluun. Ilman vakuutusta ei saa pelata eli sekin pitää myös hankkia.

Liitto voi vaikuttaa myös matkakustannuksiin. Se päättää milloin juniorit alkavat pelata valtakunnallisia sarjoja eli matkustaa toden teolla.

Tilavuokrat ja valmennus muodostavat kulurakenteen toisen ytimen. Helppo tapa leikata kuluja olisi vähentää harjoituskertoja, jolloin säästyisi tilavuokriin ja valmentajien palkkioihin käytettävää rahaa isojakin summia.

Kurjistamisen tie ei ole kuitenkaan kovin houkutteleva vaihtoehto. Harva halua säästää myöskään viemällä harjoitukset kehnompiin olosuhteisiin.

Jääkiekkoilijat eivät hingu takaisin ulkojäille tai salibandynpelaajat ahtaisiin jumppasaleihin.

Kuluihin vaikuttaa myös se, millaista valmennusta halutaan.

Mitä useampi valmentaja joukkueella tai ryhmällä on, sitä suurempia kulut ovat.

Helpoimpia säästökohteita ovat monenmoiset leirit ja ulkomailla pelattavat turnaukset.

Ulkomaan reissuista on tullut oleellinen osa juniorijoukkueiden ohjelmaa, vaikka ne eivät ole välttämättömiä.

Nämäkin ovat asioita, joissa käsi jää vanhempainillassa helposti alas. Harva viitsii kyseenalaistaa seurajohdon päätöksiä ja kysyä, onko tämä oleellista ja tärkeää. Ehkä kannattaisi, sillä moni kiittää rohkeaa kysyjää.

Vanhemmilla on nimittäin aito mahdollisuus vaikuttaa harrastamisen hintaan, sillä urheiluseurat ovat yhdistyksiä ja yhdistykset ovat demokraattisia toimijoita. Kaiken lisäksi aktiivisista ihmisistä on pulaa.

Urheiluseurassa päteekin sama totuus kuin taloyhtiön kokouksissa: jos et ota kantaa, jäät takuulla häviölle.

Helpommalla kuitenkin pääsee kaivamalla lompakkoa – niin kauan kuin rahat riittävät.

Välineetkin voi ostaa suosiolla hintatason yläkvartaalista: olkoon ne sitten 800 euron luistimet, 600 euron sukset tai 200 euron pelitossut.

Yksi asia on selvä: paluuta yhtenäiskulttuurin ja talkoohengen elähdyttämiin aikoihin ei ole, vaikka moni sellaisesta välillä haaveilee.

Tähän on pari selkeää syytä. Isien ja äitien leipätyöt ovat kovin vaativia ja aikaa vieviä kuten on myös seuratyö. Siksi yhä harvemmalla on työpäivän päätteeksi intoa ja voimia lähteä valmentamaan tai hoitamaan muita seuran tehtäviä.

Ne, jotka vapaaehtoista työtä jaksavat tehdä, ansaitsevat ison kiitokset ja edes pienen rahallisen korvauksen.

Lue lisää: HJK:hon oli tarjolla kokeneita päävalmentajia, mutta seura teki hämmästyttävän riskivalinnan

Lue lisää: Riidan ällistyttävä lopputulos Helsingissä: kaikki osapuolet voittivat

Lue lisää: Lionel Messi on kiusallinen todiste – megatähtenä hehkumista arvostetaan liikaa

QOSHE - Kommentti| Harrastusten kalleus ajaa perheitä ahtaalle – liian harva uskaltaa kuitenkaan puhua rahasta - Tero Hakola Hs
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kommentti| Harrastusten kalleus ajaa perheitä ahtaalle – liian harva uskaltaa kuitenkaan puhua rahasta

10 5
06.11.2023

Vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa lasten harrastusten hintaan, jos vain tahtoa ja rohkeutta löytyy, kirjoittaa uutistuottaja Tero Hakola.

Lasten urheiluharrastamisen kalleus on puhuttanut jo pitkään. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Jokainen urheiluseuran vanhempainillassa ollut tunnistaa tilanteen.

Tekisi mieli kysyä, onko tämä leiri tai turnausmatka tai hankinta tarpeellinen, mutta oma käsi pysyy alhaalla. Kun suukin pysyy kiinni, uusi lasku tulee takuulla perästä.

Harrastamisen kalleus on puhuttanut suomalaisia pitkin 2000-lukua.

Keskustelu on saanut viime aikoina uusia kierroksia, kun inflaatio ja korkojen nousu ovat syöneet tehokkaasti myös vauraamman keskiluokan löysät rahavarat.

Kuten Urheilulehden selvitys kertoi viime keväänä, monien joukkuelajien tai vaikkapa hiihdon kulut nousevat tavoitteellisesti kilpailevalla juniorilla helposti 5 000–10 000 euroon.

Junioriurheilun kulurakenne on selkeä.

Joukkueurheilussa ison osan menoista muodostavat tilavuokrat, valmentajien korvaukset sekä sarja- ja seuramaksut.

Nämä katetaan........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play