Trumpin kulttuurivallankumous muistuttaa Maosta
Kolumni|Yhdysvaltojen meno näyttää kiinalaisille ikävän tutulta.
Kirjoittaja on HS:n tutkivan ryhmän toimittaja.
Heinäkuussa 1966 Kiinan johtaja Mao Zedong pulahti Jangtsejokeen. Runsaassa tunnissa Mao ui peräti viisitoista kilometriä eikä edes osoittanut väsymisen merkkejä, raportoi uutistoimisto Uusi Kiina (Xinhua) tuolloin.
Maon voimannäyttö oli alkusysäys radikaalille yhteiskuntakampanjalle, kulttuurivallankumoukselle, joka pani Kiinan sekaisin.
Mao keskitti vallan itselleen. Hän tuhosi instituutiot ja ympäröi itsensä epäpätevillä liittolaisillaan. Yliopistot ja koulut suljettiin. Media ja taide alistettiin Maon ylistämiseen.
Oikea oppi oli Maon sana. Hän näki joka puolella sisäisiä vihollisia, joita uskollisten seuraajien punakaartit vainosivat.
Viime aikoina kiinalaiset ovat huomanneet jälleen tutunoloista radikalismia – Yhdysvalloissa. Presidentti Donald Trumpin kulttuurivallankumous on ollut jo pitkään........
