Hukkasin omaisuuttani, ja pian sain osakseni palan suomalaista raivorehellisyyttä. Löytötavaroiden palauttamisen kanssa kannattaa olla kuitenkin tarkkana, pankeista ja poliisista muistutetaan.
Kuva: Rio Gandara / HS
Näin voi käydä vain ja ainoastaan Suomessa, mietin.
Kännykkäni oli juuri pirahtanut. Linjan toisessa päässä tuntematon naisääni pudotti uutispommin: hänellä oli hyppysissään tienposkeen pudonnut pankkikorttini.
Sinne se oli tuona pimeänä, tihkusateisena sunnuntaiaamuna tipahtanut. Olin jo ehtinyt manata, etten enää koskaan vinguttaisi vastikään käyttöön vihittyä visaani.
Vaan eipä aikaakaan, kun minulla oli korttini ja sen löytäjällä kahvipaketti. Rakas maksuvälineeni ehti lopulta virua teillä tietymättömillä kaksi tuntia.
Olin ja olen naiselle yhä kiitollinen siitä, että hän tarttui luuriin ja etsi minut käsiinsä. Kaikki eivät olisi jaksaneet, saati rohjenneet nähdä sellaista vaivaa.
Sen sijaan, että löytäjä olisi mukisematta uskonut minut omistajaksi, hän kysyi tarkempia tuntomerkkejä. Kun olin kertonut pankkini nimen ja kortin värin, sovimme tärskyt.
Tapahtuneen jälkeen vannotin, että jos joskus löytäisin jonkun nimellä varustettua omaisuutta, toimisin itsekin samalla tavalla.
Mutta sitten soitin pankkeihin kysyäkseni niiden kantaa vastaaviin tilanteisiin – ja yllätyin.
Pankit eivät nimittäin suosittele ottamaan ohjia omiin käsiin, kertovat Nordean korteista vastaava johtaja Olli Penttinen, OP Ryhmän korttiliiketoiminnasta vastaava johtaja Teemu Korte ja Danske Bankin lehdistöpäällikkö Topi Kanniainen.
Niiden mukaan yhteydenotto suoraan kortinomistajaan ei ole siis hyvä vaihtoehto.
”Kortti voi päätyä vääriin käsiin. Lisäksi kortinhaltija on voinut jo sulkea kadonneen korttinsa, jolloin se ei ole enää käyttökelpoinen”, Teemu Korte summaa.
Yhtä varauksella pankit suhtautuvat pankkikorttien löytöilmoituksiin esimerkiksi sosiaalisen median puskaradioissa.
Niissä tapauksissa kortin väärinkäytösten riski on suuri, eikä ilmoitukseen vastaava ole välttämättä kyseisen kortin haltija, Olli Penttinen korostaa.
Haastateltavat neuvovat palauttamaan maksuvälineen viipymättä lähimpään pankkiin, jonka nimi kortissa komeilee. Pankeista Nordea maksaa kymmenen euron löytöpalkkion omista Electron- ja Debit -korteistaan, Penttinen muistuttaa.
Jos korttia ei ehdi kiikuttaa konttoriin, voi soittaa myös sulkupalveluun. Tämän jälkeen pankki lähettää korttinsa hukanneelle uuden kortin.
Viimeinen oljenkorsi on hävittää pankkikortti leikkaamalla se kappaleiksi eli käyttökelvottomaksi.
Helsingin poliisin ylikomisario Pekka Kallio ei ole sen sijaan kannassaan yhtä jyrkkä kuin pankit.
Hän nostaa esiin löytötavaralain, jonka perusteella löytäjän on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava löydöstä omistajalle tai toimitettava se poliisille. Siihen, miten tuo ilmoitus onnistuu, ei lakikirja ota kantaa.
Jos kyseessä on niin kutsuttu laitoslöytö, eli tavara on otettu talteen vaikkapa linja-autossa, oppilaitoksessa, sairaalassa, teatterissa tai urheiluhallissa, on se puolestaan luovutettava laitoksen henkilökunnalle tai sen löytötavaratoimistolle.
”Kyllä minä penäisin näissä tapauksissa tervettä maalaisjärkeä”, Kallio toteaa.
Väkisinkin mieleeni tulevat myös puskaradioiden kuvalliset löytöilmoitukset. Moni hyvää tarkoittava ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi yksityisyydensuojaa tai muita väärinkäytön mahdollisuuksia. En minäkään.
Ja jos pankkikortin kyljessä komeilee hyvin yleinen nimi, omistajan yhyttäminen voi olla varsin hankalaa, ylikomisario Kallio sanoo.
Tärkeintä on, että kortin kadottanut kuolettaa maksuvälineen nopeasti.
Niin tein minäkin. Silti puhelu, jossa tuntematon ihminen halusi auttaa minua, oli viikon kohokohta. Ei kasvoton ilmoitus pankilta olisi ilahduttanut lainkaan yhtä paljon.
Kirjoittaja on HS:n lifestyletoimituksen toimittaja.
Kolumni| Hävitin pankkikorttini, mutta yhtäkkiä puhelin soi – Näin voi käydä vain Suomessa
6
5
19.11.2023
Hukkasin omaisuuttani, ja pian sain osakseni palan suomalaista raivorehellisyyttä. Löytötavaroiden palauttamisen kanssa kannattaa olla kuitenkin tarkkana, pankeista ja poliisista muistutetaan.
Kuva: Rio Gandara / HS
Näin voi käydä vain ja ainoastaan Suomessa, mietin.
Kännykkäni oli juuri pirahtanut. Linjan toisessa päässä tuntematon naisääni pudotti uutispommin: hänellä oli hyppysissään tienposkeen pudonnut pankkikorttini.
Sinne se oli tuona pimeänä, tihkusateisena sunnuntaiaamuna tipahtanut. Olin jo ehtinyt manata, etten enää koskaan vinguttaisi vastikään käyttöön vihittyä visaani.
Vaan eipä aikaakaan, kun minulla oli korttini ja sen löytäjällä kahvipaketti. Rakas maksuvälineeni ehti lopulta virua teillä tietymättömillä kaksi tuntia.
Olin ja olen naiselle yhä kiitollinen siitä, että hän tarttui luuriin ja etsi minut käsiinsä. Kaikki eivät olisi jaksaneet, saati rohjenneet nähdä sellaista vaivaa.
Sen sijaan, että löytäjä olisi mukisematta........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Nikkei Editorial
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
