Kolumni|Vuonna 2024 globalisaatiota on miltei jo ikävä. Sen kulta-aika on kiistatta takanapäin, ainakin puheissa.

Keskiviikko 30. syyskuuta 1992 oli merkittävä päivä. Silloin Helsingin Sanomissa oli äänessä Zimbabwen posti- ja televiestintä­ministerin edustaja Chen Chimutengwende.

”Globalisaatio on monikasvoinen ja spontaani kehitys­kulku, jonka suuntaa ei voi ennakoida”, Chimutengwende lausui.

Se oli ensimmäinen kerta, kun Hesarissa esiintyi sana globalisaatio.

Tämä nippeli­tieto palautui mieleeni, kun luin brittilehti The Economistia, jonka kansijutun aiheena oli vastikään uusi talousjärjestys.

Viesti oli tyly: maailma on vajoamassa yhä syvemmälle itsekeskeisyyden ja protektionismin aikaan. Kuvioon liittyy raaka, moukkamainen voimankäyttö, mikä meillä Venäjän naapurissa hyvin tiedetään.

Kehitystä voi kutsua kömpelöllä sanalla deglobalisaatio. Sääntöpohjainen maailmanjärjestys – jota Suomenkin poliittinen johto on tavannut peräänkuuluttaa – on helisemässä.

Myös lännessä käperrytään kovaa vauhtia.

Yhdysvalloissa Donald Trump on vahvoilla marraskuun presidentinvaaleissa. Hän uhkailee kaikkiin kiinalaistuotteisiin kohdistuvalla 60 prosentin tuontitullilla. Eikä Valkoisen talon nykyinen isäntä Joe Biden ole hänkään mikään vapaakaupan airut.

Eurovaaleissa povataan äänivyöryä tiukan kansallismielisille voimille. Ranskan laitaoikeiston vahva nainen Marine Le Pen on vuosikaudet saarnannut ”maailmanhalaajia” vastaan.

Samaan aikaan Euroopassa pohditaan täyttä päätä, kuinka omaa autoteollisuutta varjeltaisiin Kiinan sähköautoryntäykseltä.

Mieleeni palautui toinenkin nippelitieto. Se liittyy protektionismin käytäntöön.

Vuonna 1982 Ranskassa koettiin uhkaksi japanilaiset videonauhurit. Niinpä hallitus antoi määräyksen, että ne oli vastedes tullattava Poitiersin kaupungissa, joka sijaitsee sisämaassa melko keskellä Ranskaa.

Poitiersissa oli virkailija tai kaksi setvimässä videonauhureiden tulliselvityksiä. Heitä ei patistettu kiiruhtamaan työssään. Ranska saavutti tavoitteensa, tuonti romahti.

Tapaus tuntuu koomiselta, kun siitä keskustelee amerikkalaisen tekoälyn kanssa puhelimella, joka maksoi muutamia satoja euroa ja koottiin arvatenkin Aasiassa.

Vuonna 2024 globalisaatiota on miltei jo ikävä. Sen kulta-aika on kiistatta takanapäin, ainakin puheissa.

Helsingin Sanomien arkistohaun mukaan sana ”globalisaatio” esiintyi vuoden 2004 painetuissa lehdissä 554 kertaa. Viime vuodelta osumia kertyi 55.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkistä puheista. Maailmanjärjestyksellä on väliä, eikä rajat ylittävä kauppa ole vähäpätöinen asia.

Oxfordin yliopiston Our World in Data -sivuston mukaan maailmankaupan osuus suhteessa globaaliin bruttokansantuotteeseen kasvoi kohisten vuoden 1990 jälkeen. Vuosien 2007–2008 finanssikriisin jälkeen kehitys hiipui.

Samoina vuosikymmeninä, karkeasti vuosina 1990–2015, äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä väheni yli miljardilla. Näin tapahtui, vaikka maapallon väestö kasvoi rajusti.

Globalisaatio on tulkinnanvarainen ilmiö, joka on 1990-luvulta lähtien herättänyt voimakkaita mielipiteitä. Siihen kytkeytyy koko joukko ongelmia, kuten ympäristötuhoja.

Silti on perusteltua väittää, että globalisaatio on tehnyt valtavan ihmisjoukon elämästä parempaa. Tätä ei takavuosien globalisaationvastaisissa mielenosoituksissa ikinä haluttu huomioida.

Vaan miten kävi Chen Chimutengwendelle?

Julkisten lähteiden perusteella hän on nyt 80-vuotias. Hän oli koko poliittisen uransa ajan Zimbabwen sortohallitsijan Robert Mugaben vankkumaton tukija, liehittelijä, joita ilman yksikään tyrannia ei toimi.

Vuonna 1992 hän oli kuitenkin oikeassa. Ehkä ei kannata julistaa potilasta vielä kuolleeksi.

Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.

QOSHE - Kolumni| Globalisaatio rakas, tule vielä takas - Heikki Aittokoski Hs
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Globalisaatio rakas, tule vielä takas

15 7
18.05.2024

Kolumni|Vuonna 2024 globalisaatiota on miltei jo ikävä. Sen kulta-aika on kiistatta takanapäin, ainakin puheissa.

Keskiviikko 30. syyskuuta 1992 oli merkittävä päivä. Silloin Helsingin Sanomissa oli äänessä Zimbabwen posti- ja televiestintä­ministerin edustaja Chen Chimutengwende.

”Globalisaatio on monikasvoinen ja spontaani kehitys­kulku, jonka suuntaa ei voi ennakoida”, Chimutengwende lausui.

Se oli ensimmäinen kerta, kun Hesarissa esiintyi sana globalisaatio.

Tämä nippeli­tieto palautui mieleeni, kun luin brittilehti The Economistia, jonka kansijutun aiheena oli vastikään uusi talousjärjestys.

Viesti oli tyly: maailma on vajoamassa yhä syvemmälle itsekeskeisyyden ja protektionismin aikaan. Kuvioon liittyy raaka, moukkamainen voimankäyttö, mikä meillä Venäjän naapurissa hyvin tiedetään.

Kehitystä voi kutsua kömpelöllä sanalla deglobalisaatio. Sääntöpohjainen maailmanjärjestys – jota Suomenkin poliittinen........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play