Suomella ja Ukrainalla on kohtalonyhteys. Venäjän hyökkäyssota vahvisti meissäkin uhmakkuutta. Sota pitäisi voittaa, mutta joskus hinta voi olla liian kova. Löytyykö meiltä tukea Ukrainalle myös rauhan tiellä?
Tavoitteena on oltava rauha. Tämä oli tasavallan presidentti Sauli Niinistön viesti YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa syyskuussa.
Niinistö kantoi huolta siitä, että sota Ukrainassa voi muuttua yhdeksi maailman monista pitkittyneistä konflikteista. Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta tukevan rauhan tulisi presidentin mukaan olla kaikkien intressissä.
Sotapuheen täyttämään maailmaan ei ole helppoa kylvää rauhan siemeniä. Niinistö on niitä harvoja valtionpäämiehiä, jotka ovat johdonmukaisesti kurkottaneet puheissaan aikaan, jonka täytyy jonain päivänä olla vastassamme.
Sota ei saa jatkua ikuisesti. Sen täytyy joskus loppua.
Venäjä pitää pysäyttää. Etenkin läntisen maailman tuki itsenäisyydestään taistelevalle Ukrainalle olikin pitkään vankkumatonta. Suomessa kansalaisten tuki Ukrainalle on EU-maiden mitassakin ollut poikkeuksellisen väkevää.
Suomalaisten on oman historiansa takia äärimmäisen helppo samaistua ukrainalaisten asemaan. Koemme, että he taistelevat myös omien arvojemme ja vapautemme puolesta. Inhimillistä on sekin, että meillä on taipumus tulkita sodan käänteitä sinikeltaisin silmälasein. Aina näkymä ei vastaa sodan koko kuvaa.
Länsi ei horju tuessaan Ukrainalle. Tämä oli pääsihteeri Jens Stoltenbergin ja Nato-jäsenten yhteinen viesti, kun puolustusliitto kokoontui kuluvalla viikolla ulkoministerikokoukseen. Venäjän valtavin uhrauksin harjoittama ajanpeluu ei tuota sen havittelemaa tulosta.
Ikävä kyllä monet muut merkit kertovat siitä, että lännen halu rahoittaa sodankäyntiä alkaa hiipua. Ukraina-tuen kannatus rakoilee monissa Euroopan maissa. Yhdysvaltojen pian käytävät presidentinvaalit saattavat olla ratkaiseva saranakohta. Asemiaan vahvistanut Donald Trump olisi arvaamaton liittolainen. Republikaanien rivit ovat jo valmiiksi kyseenalaistaneet Ukrainan tuen mielekkyyden. Sodan loppu ajoissa voisi säästää läntisen liittokunnan kenties historiansa pahimmalta nöyryytykseltä.
Voisiko rauhalle oikeasti olla edellytyksiä? Millainen sopu kunnioittaisi Ukrainan oikeuksia? Ja milloin hetki rauhan aikeille olisi Ukrainan kannalta vähänkään otollinen?
Saksalainen Bild-lehti väitti maan hallituslähteisiin vedoten, että Yhdysvallat ja Saksa painostaisivat Ukrainaa neuvottelupöytään vähentämällä asetoimituksia. Tämän tiedon mukaan länsi aseistaisi Ukrainaa, jotta tämä pystyy pitämään nykyiset rintamalinjat. Voimaa jo menetettyjen alueiden valtaamiseen ei kuitenkaan enää tarjottaisi.
Merkittävät alueluovutukset olisivat valtava takaisku Ukrainalle ja sen puolustajille kaikkialla maailmassa. Venäjä taas voisi myydä kansalaisilleen lopputuloksen voittona, hähmäisten tavoitteiden saavuttamisena. Myönnytys Venäjälle kannustaisi helposti muitakin vastaaviin rikoksiin ja röyhkeyteen.
Selvää on, että kaikki vaihtoehdot ovat Ukrainalle huonoja. Maan itäosa on jo nyt raunioina. Nykytilanteen jäädytys jättäisi anastettujen alueiden väestön pysyvästi Venäjän sortovallan alle. Mutta tarjoaako sodan ja inhimillisten kärsimysten jatkuminen yhtään sen parempaa näkymää heillekään?
Välirauhansopimus syksyllä 1944 päätti jatkosodan. Suomi maksoi rauhasta kalliin hinnan. Maa joutui sotien myötä luovuttamaan Neuvostoliitolle muun muassa Karjalan kannaksen, Laatokan Karjalan ja Petsamon alueet.
Neuvostoliitolle luovutetut alueet kattoivat kymmenesosan Suomen pinta-alasta. Ennen sotia alueilla asui noin 11 prosenttia maan väestöstä, yli 400 000 asukasta.
Suomella ja Ukrainalla on tätäkin kautta kohtalonyhteys. Meillä suomalaisilla on kyky asettua ukrainalaisten asemaan taistelussa alun perin ylivoimaiselta tuntunutta vihollista vastaan. Sota vahvisti meissä uhmakkuutta. Sitä ei ole helppo kääntää nöyryydeksi, jota ilmeinen huono rauha vaatisi.
Sota pitäisi voittaa, mutta joskus hinta voi olla liian kova. Kohtalotoverit tarvitsevat tukemme myös rauhan tiellä – jos he sen päättävät itse valita.
Rauha on eri asia kuin anteeksianto. Sitä Putinin Venäjä ei tule Suomestakaan saamaan.
Kirjoittaja on HS:n päätoimittaja.
Kolumni| Pitäisikö meidänkin valmistautua rauhaan?
6
6
03.12.2023
Suomella ja Ukrainalla on kohtalonyhteys. Venäjän hyökkäyssota vahvisti meissäkin uhmakkuutta. Sota pitäisi voittaa, mutta joskus hinta voi olla liian kova. Löytyykö meiltä tukea Ukrainalle myös rauhan tiellä?
Tavoitteena on oltava rauha. Tämä oli tasavallan presidentti Sauli Niinistön viesti YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa syyskuussa.
Niinistö kantoi huolta siitä, että sota Ukrainassa voi muuttua yhdeksi maailman monista pitkittyneistä konflikteista. Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta tukevan rauhan tulisi presidentin mukaan olla kaikkien intressissä.
Sotapuheen täyttämään maailmaan ei ole helppoa kylvää rauhan siemeniä. Niinistö on niitä harvoja valtionpäämiehiä, jotka ovat johdonmukaisesti kurkottaneet puheissaan aikaan, jonka täytyy jonain päivänä olla vastassamme.
Sota ei saa jatkua ikuisesti. Sen täytyy joskus loppua.
Venäjä pitää pysäyttää. Etenkin läntisen maailman tuki itsenäisyydestään taistelevalle Ukrainalle olikin pitkään vankkumatonta. Suomessa kansalaisten tuki Ukrainalle on EU-maiden........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
Nikkei Editorial
