Kohtaan työssäni päivittäin kymmeniä Z-sukupolven edustajia, välillä tulee pohdittua heidän haasteitaan nykytodellisuuden keskellä, Tomi Nordlund kirjoittaa kolumnissaan.
Mikäpä ei nuoruudesta muistuttaisi? Voitin aikoinaan Länsi-Porin yläasteella kirjoituskilpailussa punaisen Yritys Hyvä -pyyhkeen. Se on yhä tallessa ja hehkuu hyllyllä mennyttä aikaa yllättävän hyväkuntoisena. Oma pinta ei ole osoittautunut yhtä pesunkestäväksi, ja kieltämättä ahdistaa, kun kaikesta tuntuu olevan aikaa 10, 20 tai jopa 30 vuotta.
Nuoruuden seikkailut ja sydänsurut ovat vaihtuneet supermarketissa kirmailuun ja laskupinoihin. Ura- ja opintopähkäilyistä on ”edetty” työarjen, stressin ja ruuhkavuosihärdellin keskelle.
Yksi kiistaton vanhenemisen merkki on myös, että entiset ajanviettopaikat ja tutut kasvot alkavat kadota. Ikävöin edelleen uutenavuotena 2020 ovensa sulkenutta ravintola Dorista, jossa työskentelin dj:nä lähes 15 vuoden ajan. Aamulehti uutisoi marraskuussa, että uudelle Dorikselle etsitään yhä tiloja, mutta saapa nähdä. “Legendaarista yökerhoa yritetään herättää henkiin Tampereella – Ei vaan onnistu millään”, kuului otsikko.
Sama juttu kuin siinä, että haluaisi olla nuorempi. Ei vaan onnistu millään. Aina voi silti pyrkiä pitämään mielensä nuorena. Ja sentään entiset bilehirmut voivat viilettää K-40-diskoissa fiilistelemässä vanhoja hittejä ja joraamassa vähän siihen malliin kuin ennen.
Mutta onko nuoruus kuitenkaan niin kivaa? Kohtaan työssäni päivittäin kymmeniä Z-sukupolven edustajia. Välillä tulee pohdittua heidän haasteitaan hektisen nykytodellisuuden keskellä. Nuorison arki on tutkitusti uuvuttavaa.
Kun esimerkiksi lukiolaisella koulu kestää pahimmillaan kahdeksasta neljään ja päälle pitää hoidella läksyt sekä mahdolliset vahvastikin velvoittavat harrastukset, jää sosiaalisille suhteille ja sen nimenomaisen nuoruuden kokemiselle varsin vähän aikaa. Lisäksi päälle rynnivät erilaiset suorituspaineet, somet, sodat ja ilmastonmuutokset. Huolia riittää.
Nuoruutta ei silti kannattaisi hukata murehtimiseen. Samuli Putro avaa Soundin (3/2023) haastattelussa Nuoruuteen-kappaleensa kautta ajatuksiaan tuosta ihannoidusta elämänvaiheesta ja kliseestä, että nuoruus menee nuorten käsissä hukkaan. “Että kuinka sitä saattoi olla niin typerä parikymppisenä, että koki itsensä niin rumaksi ja epävarmaksi. – – Esimerkiksi esteettisesti ne on sellaisia, jotka voisivat juoda kolme viikkoa ja jäädä rekan alle, jonka jälkeenkin ne näyttäisi ihan helvetin raikkailta.” Heh.
Toki nykyään hyödynnetään niin sanottua pidennettyä nuoruutta, jossa keski-ikä tunnustetaan tosiasiaksi vasta neljänkympin rajapyykin ylityttyä aikoja sitten. Entisaikaan nuoruus oli usein paketoitu jo parikymppisenä perheen perustamisen myötä. Nykyään sitäkin venytetään. Nuoruutta ei valitettavasti voi kokeilla kahta kertaa, mutta uskallan todeta, että ainakin sillä ainoalla kerralla yritykseni oli ihan hyvä.
Kirjoittaja on lukion opettaja ja levy-yhtiön perustaja.
Sunnuntaivieras | Seikkailu suunnaton vai huolilla ja peloilla ladattu kasvuvaihe? Nuoruus ei oikeastaan voi olla muuta kuin hyvä yritys
12
0
02.12.2023
Kohtaan työssäni päivittäin kymmeniä Z-sukupolven edustajia, välillä tulee pohdittua heidän haasteitaan nykytodellisuuden keskellä, Tomi Nordlund kirjoittaa kolumnissaan.
Mikäpä ei nuoruudesta muistuttaisi? Voitin aikoinaan Länsi-Porin yläasteella kirjoituskilpailussa punaisen Yritys Hyvä -pyyhkeen. Se on yhä tallessa ja hehkuu hyllyllä mennyttä aikaa yllättävän hyväkuntoisena. Oma pinta ei ole osoittautunut yhtä pesunkestäväksi, ja kieltämättä ahdistaa, kun kaikesta tuntuu olevan aikaa 10, 20 tai jopa 30 vuotta.
Nuoruuden seikkailut ja sydänsurut ovat vaihtuneet supermarketissa kirmailuun ja laskupinoihin. Ura- ja opintopähkäilyistä on ”edetty” työarjen, stressin ja ruuhkavuosihärdellin keskelle.
Yksi kiistaton vanhenemisen........
© Aamulehti
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Nikkei Editorial
Rami G Khouri
Ali Fathollah-Nejad
