Myös moniosaajilla ja renessanssi-ihmisillä on vuorokaudessaan 24 tuntia.

Jos minulla olisi käsissäni varman hitin kaava, minun ei tarvitsisi kirjoittaa tätä, eikä sinun lukea. Me kaikki viettäisimme kaiken vapaa-aikamme yhden ja saman parissa. Olisimmeko silloin onnellisempia?

Otso Kauton irtisanomista Tampereen Työväen Teatterin johdosta seurasi vilkas keskustelu. Sitä on vaivannut asetelma, joka tekee väkivaltaa kaikille. Asetelman ääripäässä on maakuntien suuri yleisö, jolla on jonkinlaista salattua tietoa kaikille sopivasta kansanteatterista. Toisaalla on vaikeaan ja kokeelliseen mieltynyt pääkaupunkilainen kulttuurieliitti. Kolmanneksi mukaan nousee vielä myyttinen hahmo: kätensä rasvaan upottanut manserockia luukuttava perusjamppa.

Kaikki nämä hahmot ovat yhtä kuvitteellisia kuin Pihtiputaan mummo, mutta sellaisia me ihmiset olemme. Rakastamme yleistyksiä ja vaadimme helppoja vastauksia.

Tampereella on aina rakastettu teatteria. Rakkaus on historiallisesti ollut niin syvää, että se on ylittänyt nykyistäkin paljon polarisoituneemman Suomen. Teatterinjohtajat ja näyttelijät ovat siirtyneet luontevasti Kauppaseuran näyttämöltä työväen näyttämölle ja päinvastoin.

Teatteri on yksi syy siihen, miksi Tampere on niin vetovoimainen. Tampereella tajuttiin jo varhain, että vapaa-ajan palvelut, kuten teatteri ja jääkiekko, tuovat työllisyyttä muillekin kuin työntekijöilleen: hotelleille, ravintoloille, kampaamoille, vaate- ja kukkakaupoille, takseille, puu- ja metalliverstaille sekä valo- ja äänisuunnittelijoille.

Otso Kautto halusi perustella TTT:n kansallisnäyttämöasemaa tekemällä investointeja tulevaisuuteen ja antamalla tilaa nuorille ohjaajille.

Kansallisteatterin kotiohjaajaksi vastikään valittu Linda Wallgren aloitti Kauton-kauden Juhannustansseilla ja päätti Pyöreän pöydän ritareihin. Toinen Kansallisteatteriiin siirtynyt, Akse Pettersson ohjasi suurelle näyttämölle Jeppe Niilonpojan. Ne eivät saanet suurta näyttämöä täyteen, mutta Eino Salmelaisen näyttämöllä nähty, Wallgrenin ohjaama Jeanne D’Arcin housut oli valloittava.

Työ TTT:n valtionosuuksien varmistamiseksi oli Kauton saapuessa taloon jo pääosin tehty. Siihen osallistuivat myös teatterin hallitus ja Pirkanmaan silloiset kansanedustajat liikuttavasti yhdessä rintamassa yli puoluerajojen. Osansa saattoi olla jopa Aamulehden uutisoinnilla. Emme nimittäin pitäneet siitä, että ihan kaikki korotettua valtiontukea nauttiva kulttuuri olisi haettava Helsingistä.

Olisiko yksinäisten ja yksinvaltaisten auteur-johtajien aika on viimein ohi? Se näyttää nimittäin olevan rooli, jota ei soisi vihamiehellekään. Joku meistä voi olla moniosaaja, mutta moniosaajillakin on vuorokaudessaan vain 24 tuntia.

Erityisosaamisen kunnioittaminen on investointia tulevaisuuteen. Eikä pelkästään taidelaitoksissa vaan ihan kaikkialla muuallakin, missä ihmiset työskentelevät.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.