En edelleenkään tajua, mitä Donald Trumpin kannattajat hyötyvät idolistaan, enkä oivalla sitäkään, miksi Saksa ei anna Ukrainalle Taurus-ohjuksia tai miksi Riikka Purra heiluttelee hymyillen saksia, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Markus Määttänen.

Kuva: Aamulehti

Vuoteen 2016 luulin ymmärtäväni maailmaa. Sitten Hillary Clinton hävisi Yhdysvaltain presidentinvaalit miehelle, joka julkisesti kehui voivansa kouria naisia jalkovälistä ja tehdä heille mitä tahansa. Tästä alkoi ymmärrykseni rapautuminen, ja nyt se on raunioina.

En tajua, mitä Donald Trumpin kannattajat hyötyvät idolistaan, joka tuntuu katsovan maailmaa vain henkilökohtaisen hyötynsä näkökulmasta ja ihailevan Vladimir Putinin kaltaisia diktaattoreita sekä halveksuvan Yhdysvaltain liittolaisia.

En ymmärrä, miksi Saksa ei anna Ukrainalle Taurus-ohjuksia. En käsitä, miksi Euroopan johtajat edelleen vain toistelevat sitä, että Euroopan on herättävä ja laitettava puolustuksensa kuntoon, mutta puheisiin nähden tapahtuu kovin vähän ja ukrainalaisten näkökulmasta kuolettavan hitaasti.

En hoksaa, miksi ihmiskunta ei keskity täysillä ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja vihreän siirtymän nopeuttamiseen, vaan mieluummin toistaa 1930-lukua. En älyä, miksi Riikka Purra (ps.) heiluttelee hymyillen saksia. En hahmota sitäkään, miten ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuus parantaa työllisyyttä.

Vaikka sisältäni olen ulkona, toimittajana olen tottunut rationalisoimaan järjettömyydet loogisiksi syy-seuraussuhteiksi. Pohjaan kaiken inertiaan, massan hitauteen. Järjettömyys on lumikökkö Horhan laella. Kun joku potkaisee kökön rinnettä alas, kohti Lamminpäätä, sen läpimitta laajenee ja massa kasvaa. Mitä suuremmaksi järjettömyys pyörii, sitä lujemmin se vastustaa muita siihen kohdistuvia voimia, kuten inhimillisyyttä, myötätuntoa ja yhteisvastuullisuutta – puhdasta järkeä.

Inertia on voimakas, mutta ei onneksi voittamaton. Hyökkäyssota Ukrainassa käy Venäjälle koko ajan kalliimmaksi ja jono Navalnyin haudalle Moskovassa pitenee. Eurooppa saa lopulta ammustuotantonsa Ukrainalle riittäväksi. Trump on jo vanha patu, eikä Putinkaan ole nuorimmasta päästä. Vihreä siirtymä kiihtyy, ja saksien heiluttelu vähenee. Järjettömyydet jäävät lomalle. Ymmärrykseni ehkä palautuu.

Siihen asti lohduttaudun historialla. Ihmiskunta on melko pienestä afrikkalaisporukasta kasvanut planeetan valtiaaksi, selvinnyt jääkaudesta ja muista ilmastonmuutoksista. Ihminen on käynyt Kuussa ja käy uudestaan. Kyllä apinalajimme tästäkin käännekohdasta selviää. On vain noustava järkähtämättä järjettömyyttä vastaan, äänestettävä ja pidettävä ääntä ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.