|
![]() |
![]() UkkolaSuomen Kuvalehti |
On sanottu, että Amerikassa järjestetään marraskuussa koko maailman yhteiset presidentinvaalit. Siksi myös meidän, joilla ei ole äänioikeutta,...
Nyt on tainnut selvitä, miksi Suomen talous surkeutuu. Tuoreessa kyselyssä melkein puolet kotonaan etätyötä tekevistä suomalaisista on tunnustanut...
K uten tiedämme, aikojen alussa oli olemassa kaksi kanaa, valkoinen ja musta. Broileri-ikäisinä ne olivat kotkotelleet yhdessä, mutta sitten välit...
H yvää päivää, rouva Huttunen. Mitäs tänään saisi olla? – Minä ajattelin laittaa lihamureketta, niin että otetaan vaikka puoli kiloa tuota...
Terveysviranomaiset Suomessa ja muuallakin ovat sitä mieltä, että apinarokkona tunnettua sairautta ei pidä sanoa apinarokoksi, koska nimitys on...
R adiossa kerrottiin, että Suomessa ja muuallakin yleistyvät niin sanotut hiljaiset palvelut. Uutistenlukija puhui niin hiljaa, etten oikein saanut...
S uomen huippu-urheilu on katastrofin, perikadon ja maailmanlopun partaalla, joten se on pelastettava. Kriisipalavereissa pitää haukkua johtajat ja...
Kansakunta on taas kerran jakautunut kahtia. Tällä kertaa aiheena on se, pitäisikö kännykät kieltää kouluissa vai ei. Monien mielestä ne...