Ranskan presidenttinä vuodet 1974-81 toiminut Valéry Giscard d’Estaing (1926-2020) sai aikaan yhtä ja toista, myös EU:n suhteen. Oli valuuttakäärmettä, joka ennakoi aikanaan toteutunutta yhteisvaluuttaa, ja oli paljon muuta. Suomeen hänellä näytti olleen jonkinlainen lukkarin- tai ehkä mieluummin vasikanrakkaus (kts. muistelmansa). Itse sitä varmaankaan tarkoittamatta ja tajuamattakaan hän tuli käynnistäneeksi integraatiokeskustelun Suomessa täällä vuoden 1987 alussa käydessään. Ilman sitä ei ehkä tätä kirjoitusta tarvittaisikaan.

”Yhtä ja toista” sisälsi myös Euroopan parlamentin, jonka kehittymisen todellista poliittista valtaa omaavaksi Giscard pani alulle ajamalla läpi sen valinnan suorilla vaaleilla vuodesta 1979. Parlamentti oli jo Euroopan yhteisöillä ennen mitään EU:ta, mutta kuten vastaavanlaiset elimet useissa muissakin kansainvälisissä järjestöissä, se oli alun perin marginaalinen, osittain poliittisten ruumiiden ja varsin erikoisten friikkien kansoittama elin. Sitä se oli osittain vielä silloinkin, kun Suomi liittyi EU:hun, vaikka uusia jäseniä ei ilman sen suostumusta enää silloinkaan voitu ottaa.

Asemansa kotimaissaan menettäneitä poliitikkoja EU-parlamentissa on edelleen. Yksi merkki, josta poliitikon aseman heikkenemistä voi aavistella, ovatkin toiveet, kehotukset ja spekuloinnit sillä, kenen sinne seuraavaksi pitäisi ehdolle asettua, ja vielä selkeämpi merkki on tietysti se, että poliitikko sitten luopuu kotimaisesta asemastaan ja asettuu ehdolle. Puolueen aseman pönkittämistä ja henkilökohtaisia syitäkin monella varmaan on, ja ehkä johtavien poliitikkojen suoranainen ryysis ehdolle Suomessa juuri nyt sisältää tätäkin.

Toisaalta juuri nyt päättymässä olevalla parlamentin toimikaudella on ilmaantunut – oikeastaan ensimmäistä kertaa – vastakkaisiakin esimerkkejä, suomalaisiakin europarlamentaarikkoja, joiden tekemiset ovat päässeet esille ennen näkemättömällä tavalla. Parlamentti onkin jo monessa suhteessa tasapäinen vallankäyttäjä EU:n neuvoston ja komission kanssa, vaikka varsinaista parlamentarismia demokraattisten valtioiden tapaan ei EU:ssa ole. Varsinainen parlamentarismi valtioiden tapaan ei olekaan........

© Uusi Suomi