Sikäli kuin muistan, ensimmäinen altistukseni Lähi-idän konfliktiin tai konflikteihin tapahtui YK:n yleiskokouksessa vuoden 1977 syksyllä (kärsin läpi sen jokaisen täysistunnon syyskuusta jouluun). Sehän kuului – Max Jakobsonin luonnehdintaa lainatakseni – maailmanpolitiikan kroonisiin sairauksiin, joista YK:n asialista paljolti koostui ja kai koostuu yhä. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin olin pari vuotta EU:n ministerineuvostossa sellaisen osaston päällikkönä, jolle kuului vastuu myös Lähi-idästä. Toimivaltaa siinä ei ollut, eipä tainnut olla vaikutusvaltaakaan, mutta havainto-opetusta siinä sai. Myöhemmin minulla oli vielä kunnia (jos se on tässä oikea sana) äänestää Suomen puolesta ”jaa”, kun Palestiina otetiin Unescon jäseneksi. Kansainvälinen politiikka on ulkoisilta muodoiltaan usein varsin jäykkää, mutta tuo äänestystilaisuus muistutti enemmän loveen langenneiden transsitanssia kuin kansainvälistä konferenssia.

Näillä köykäisillä meriiteillä, joita toki 40 vuoden karrieeri ulkoasiainhallinnossa yleisellä tasolla hieman parantaa, uskaltaudun sanomaan sanasen niin sanotusta kahden valtion mallista, samalla kun ajankohtainen yllytin siihen on akuutti tilanne Lähi-idässä ja suurlähettiläskollega emeritus Pasi Patokallion äskettäinen kirjoitus Pulloposti-nimisessä julkaisussa (tässä linkki: https://www.centrumbalticum.org/julkaisut/pulloposti/tulisiko_suomen_tunnustaa_palestiinan_valtio.7518.news). On hän tosin ennenkin asiasta kirjoittanut, muun muassa muistelmissaan. Patokalliolla on mistä ponnistaa, olihan hän urallaan muun muassa Suomen suurlähettiläs Israelissa.

Kuten Patokallio, minäkään en ole uskonut niin sanottuun kahden valtion malliin Israelin ja palestiinalaisten konfliktin ratkaisuna enää vuosiin. Itse asiassa jo edellä mainittu melko lyhyt altistukseni Lähi-itään 1990-luvulla, jolloin aikaikkuna mahdolliseen sovintoon oli jo sulkeutumassa, kertoi, että sillä ei kerta kaikkiaan olisi riittävästi pohjaa menestyäkseen. Israel oli harjoittanut kolonisoivaa politiikkaa miehittämillään alueilla ainakin vuoden 1967 kuuden päivän sodasta – ja voipa sanoa niinkin,........

© Uusi Suomi