Kevään kiinnostavin tietopaketti työmarkkinakysymyksistä on taloushistorian tutkija Ilkka Kärrylän selvitys Pohjoismainen malli ja sen neljä poikkeusta. Työmarkkinoiden instituutiot Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa.

Raportti on kiinnostavaa luettavaa ylipäätään kenelle tahansa, joka haluaa tutustua työmarkkinapolitiikan ajankohtaisiin asioihin.

Raportin erityinen ansio on sen selvittäminen, missä määrin pitää paikkansa se hallituksen väite, että suunnitellut uudistukset vievät Suomen työmarkkinoita kohti muita Pohjoismaita. Hallituspuolueiden riveistä usein kuultu teesi on, että vastaavat uudistukset on tehty muissa Pohjoismaissa jo ajat sitten. Sen vuoksi niiden talous väitetysti porskuttaa ja Suomen mataa.

Tässä kirjoituksessa on muutamia poimintoja raportista ja omia ajatuksiani eräistä uudistuksista.

Pari sanaa työstä

Ennen kuin menen raportin sisältöön, muutama huomio työstä.

Kysymys työstä on sosiologian klassikkoaiheita.

Se on sitä jopa siinä määrin, että koko tieteenala on syntynyt osin juuri tuon kysymyksen pohtimisen ympärille. Työnjako on määritellyt yksilön asemaa yhteiskunnassa ja ihmisryhmien välisiä suhteita korostetusti aina teollisesta vallankumouksesta lähtien.

Sosiologian klassikon Émile Durkheimin ensimmäinen pääteos Sosiaalisesta työnjaosta oli nimeään myöten omistettu aiheelle. Aihe oli tärkeä myös muille klassikoille Max Weberille, Karl Marxille, Georg Simmelille ja Adam Smithille. – Kyllä, myös Adam Smithiä luettiin Helsingin yliopistossa opiskeluaikanani yhtenä sosiologian klassikkona, paljolti professori Pekka Sulkusen ansiosta, vaikka hänet usein mielletään ennemminkin taloustieteilijäksi.

Moderni yhteiskunta perustuu työnjaon eriytymiseen, eikä yhteiskuntaa voi oikein ymmärtää työnjakoa tarkastelematta. Työnjaon eriytymisen ansiosta kaikkien ei tarvitse tehdä ja osata kaikkea. Yksi voi toimia parturina, toinen journalistina ja kolmas maanviljelijänä.

Yksi parhaista argumenteista sille, että tuloerojen tulee pysyä kohtuullisina tulee juuri........

© Uusi Suomi