Liberaali demokratia ja oikeusvaltio eivät ole pysyviä itsestäänselvyyksiä vaan ihmisten kesken neuvoteltavia kokonaisuuksia. Yhteiskuntasopimuksen ylläpitämiseksi on tärkeää neuvotella siitä, millaisille arvoille ja tavoitteille yhteiskunta perustuu. Mitä ominaisuuksia ja toimintatapoja pidetään hyvinä tai huonoina? Millä perusteilla? Mihin pyritään?

Teoksessaan Tavanomaisia paheita (1984, suom. 2023) filosofi Judith Shklar listaa ihmisille tyypilliset paheet, joita ovat tekopyhyys, snobbailu, petollisuus ja ihmisviha. Paheista pahin on julmuus.

Paheiden vyyhti on mutkikas: tekopyhyyden, snobbailun ja petollisuuden kammoaminen voi johtaa ihmisvihaan, mikä voi johtaa julmuuteen, mutta yhteiskunnassa kaikki paheet kuitenkin ovat jossain määrin olemassa limittäin ja yhtä aikaa.

Shklar ajattelee, ettei liberaali demokratia pysy pystyssä ilman paheista pienimpiä: esimerkiksi tekopyhyys syntyy siitä, että yhteisesti sovitut päämäärät ja ihanteet katsotaan niin arvokkaiksi, että niitä kannattaa jopa teeskennellä.

Hyvä esimerkki tekopyhyyden voimasta tämänhetkisessä yhteiskunnassa on eläinten kohtelu ja siitä kertovien valokuvien puuttuminen. Lihaa, maitoa ja munia markkinoidaan verrattoman epärealistisilla kuvaelmilla maaseudun idyllistä.

Todenmukaiset kuvat tuotantoeläintiloilta taas näyttävät haavat ja kärsimyksen. Ne kuvataan salaa, usein yöllä. Kuvaamisesta rangaistaan, kuvien levittämistä paheksutaan ja niiden uskottavuutta kyseenalaistetaan.

Tämä vuosikymmeniä jatkunut tekopyhyyden teatteri osoittaa, että iso osa ihmisistä ymmärtää, että eläimiä pitäisi kohdella hyvin, ja tietää, ettei niin tapahdu.

Judith Shklarin mukaan julmuutta perustellaan yhteiskunnassa usein välttämättömyydellä. Tässäkin tapauksessa esitetään usein, että huoltovarmuuden ja maaseudun työpaikkojen takia on aivan pakko ylläpitää juuri eläinteollisuutta.

Toinen hyvä esimerkki ovat kuolleiden susien puuttuvat kuvat. Kun kiintiömetsästysspektaakkeli alkoi 1.1.2026, Suomen Riistakeskus ohjeisti: Kuvia ja videoita julkaistessa on syytä pohtia, millaisen mielikuvan julkaisu antaa ja kenelle se on suunnattu. Pohdi, lisääkö julkaisusi metsästyksen hyväksyttävyyttä.

Sitä sietää pohtia. Jos kuvia verisistä raadoista olisi levitetty riemurinnoin, mitä kysymyksiä olisi herännyt?

Sudenmetsästystäkin on yritetty perustella välttämättömyydellä, mikä on vaikeaa. Myös tekopyhiä perusteluja esiintyy: esimerkiksi kansanedustaja Jenna Simula (ps) sanoi A-studiossa, että susien tappaminen on niiden etu.

Yhteisiä arvoja ylläpitävä tekopyhyys kuitenkin rakoilee sosiaalisessa mediassa. Metsästystä harrastava Simula kirjoitti tammikuun ensimmäisenä päivänä Facebook-päivitykseensä: Kiviä reppuun, metsästäjät!

Tällä hän kaiketi viittasi joko salametsästetyn suden upottamiseen suohon tai Grimmin veljesten satuun. Siinä metsästäjä viiltää suden vatsan auki ja pelastaa isoäidin ja Punahilkan, ja sitten he täyttävät vatsan kivillä ja ompelevat sen kiinni niin, ettei susi pääse liikkumaan vaan kuolee.

Liberaali demokratia kaikkine epätäydellisyyksineen suojelee ihmistä itseltään. Harmittomampia paheita kestetään, jottei yhteiskunta luisu julmuuteen. Siitä, mikä on julmuutta, täytyy puhua. 

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.

© Suomen Kuvalehti