Kolumni|Köyhyydessä elävien suomalaislasten valtava määrä on kaikessa hiljaisuudessa hyväksytty osaksi suomalaisuutta. Siitä on tehty hypernormaalia, kuten ongelmista tehtiin 1980-luvun lopun Neuvostoliitossa.

Tuntuuko siltä, että yhteis­kunnan rakenteet horjuvat, hyvinvointi­valtion osaset murenevat silmissä ja politiikka on rikki – mutta vallan­pitäjät käyttäytyvät kuin mitään kovin outoa olisi meneillään?

Kuin pohjimmiltaan kaikki olisi normaalia?

Ei se mitään. Kyse on vanhasta ilmiöstä, hyper­normalisaatiosta. Sitä tavattiin jo 1980-luvun lopun Neuvosto­liitossa.

Berkeleyn yliopiston antropologian professori, venäläistaustainen Aleksei Jurtšak lanseerasi hypernormalisaation käsitteen vuonna 2005. Hän käytti sitä selittämään Neuvostoliiton viimeisten vuosien todellisuutta: konkurssikypsä ja moraalisesti laho kommunistivaltio oli jo rispaantunut kuin isoisoisän nahkatakki, mutta dementtien puoluejohtajien politbyroo piti yllä teatteria, että kaikki on normaalia.

Kun kansan mieliä oli muokattu 70 vuotta........

© Helsingin Sanomat