Lumikansi rasahtaa suksen alla. Koivikossa pinta on puuterinen. Hieroglyfi etenee helminauhana norkkojen suojaan. Käsiala on Tetrao lagopuksen, jänisjalkaisen metson, kuten Carl von Linné aikanaan nimesi riekon. Ennen kuin kirjattu tieto oppi tuntemaan karvakenkäisen metsäkanan, oli se jättänyt jälkiänsä Suomenniemelle yli kahdeksan tuhatta vuotta eli vähintään yhtä pitkän ajan kuin ihminen.

Ihmisen jälkeä luonnon kiertokulussa kutsutaan luontojalanjäljeksi. Esihistoriassa se oli kevyt – käytännössä askelten painauma sammalessa, muutaman kotieläimen ja perheyhteisön makuupaikka ja kasa riistaeläinten hiiltyneitä luita nuotion pohjalla. Pienet asumukset piiloutuivat tuulelta ja tuiskuilta maisemaan. Suurinta tuhoa aiheuttivat vaatimattomat kaskimaat. Nykymittakaavassa nekin........

© ESS