Yhdysvaltain uusi politiikka, Ve­näjän viidennelle vuodelle kääntynyt hyökkäyssota Ukrainassa ja suuri konfliktien määrä ovat johtaneet uudelleenarviointiin ja ennustuksiin kansainvälisen kehityksen suunnasta.

Monet katsovat sääntöpohjaisen monenkeskisen järjestelmän vetelevän viimeisiään maailman muututtua pysyvästi. Vahvemman oikeus ja voimapolitiikka on palannut. Se missä nyt ollaan, myös jää. Tähän on kaikkien sopeuduttava, ja jokin uusi järjestelmä syntyy ehkä menneen raunioille.

Tämä johtopäätös on vähintäänkin hätäinen ja sen aikaperspektiivi lyhyt. Asiat toki muuttuvat.

Venäjän ja sitä tukevien autoritaaristen maiden liittoutuminen jatkuu. Niitä yhdistää se, että niiden johto pelkää eniten omaa kansaansa. Myös muutos kohti vahvempia etelän toimijoita on tosiasia: maat hakevat toimintatilaansa.

Presidentti Donald Trumpin jalanjälki tulee näkymään, riippumatta siitä, miten käy tulevan syksyn välivaaleissa tai presidentinvaaleissa kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluttua. Eurooppalaisten maiden luottamus Yhdysvaltoihin on horjunut. Niiden vastuunkanto asioistaan kasvaa, kuten pitääkin – toivottavasti myös niiden kansainvälinen rooli.

Yhdysvaltojen maailmalla tekemiä rahoitusleikkauksia on vaikea paikata täysin. Mahdollisten rauhandiilien tulokset selviävät vasta myöhemmin.

Samalla globaalien arvoketjujen seuraamukset ja vauraiden yhteiskuntien jakaantuneisuus jatkuu. Köyhemmissä maissa nuoret vaativat oikeuksiaan. Digitalisoi­tunut sukupolvi tietää, miten asiat ovat muualla. Se toivoo yhteiskuntia, jotka muistuttavat omaamme.

Tästä kaikesta on pitkä matka siihen johtopäätökseen, että monenkeskisyys olisi sortunut. Lähes kaikki maailman maat haluavat tukea, vahvistaa ja kehittää YK:ta, muita monenkeskisiä instituutioita ja kansainvälistä oikeutta. Syy on ilmeinen. Muut vaihtoehdot ovat maiden enemmistölle paljon huonompia.

Vaikka suursodat on vältetty, monenkeskinen järjestelmä ei ole koskaan toiminut täydellisesti. Konfliktien ratkaisussa YK, jolla on valtavasti osaamista, on osin turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten armoilla.

Etelän maat esittelevät YK:ssa tuoreita menestystarinoita ja yhteisiä neuvottelusaavutuksia eri aloilta. Niiden pettymys YK:ta kohtaan liittyy etenkin niiden oman aseman vahvistamiseen tai siihen, miten YK ja kehitysrahoituslaitokset tukevat niitä velkojen keskellä, tai miten apu saavuttaa kansalaiset.

Myös Yhdysvallat toimii edelleen YK:ssa, hyvin aktiivisesti vieläpä – mutta omien linjaustensa pohjalta ja tehokkuutta ja säästöjä vaatien.

Jotkut kommentaattorit julistavat vanhan järjestelmän kuolleeksi odottaen jotakin nousevaksi sen raunioille. Odottavan aika voi olla pitkä.

Voi myös kysyä, miksi julistaa kuolleeksi valtava järjestelmä arvoineen, sääntöinen ja laajoine instituutioineen, kun se on ollut Suomen, eurooppalaisten maiden ja maailman maiden enemmistön kannalta hyödyllinen – ja useimmat maat toimivat yhä sen puitteissa. Kansallistakaan oikeusjärjestelmää ei ole tapana julistaa kuolleeksi, kun lakeja rikotaan.

Viisaampaa on keskittyä puolustamaan kansainvälisen järjestelmän peruspilareita ja legitimiteettiä ja panostaa järjestelmän uudistamiseen ja modernisointiin, niin että se toimisi paremmin. Asiat ovat viime kädessä neuvottelukysymyksiä. Pienemmilläkin mailla on roolinsa, eikä pelkkä sopeutuminen vaikeisiin aikoihin riitä. 

Kirjoittaja on suurlähettiläs, Suomen pysyvä edustaja Yhdistyneissä kansakunnissa New Yorkissa.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.

© Suomen Kuvalehti