On jotenkin hupaisaa – ja surullista – seurata, miten aikuiset paheksuvat lasten ja nuorten ruutuaikaa. Me huokailemme dramaattisesti, kuinka ”nuoriso ei enää osaa keskittyä” ja kuinka ”somen pauloissa kasvaneet lapset eivät näe todellista maailmaa”.

Selkeä johtopäätös on, että älylaite ei tuo älyä vaan pilaa nuorison. Taas ollaan hunningolla.

Ja taas kerran aikuisen olisi aika katsoa peiliin, sillä meidän aikuisten lapsiin ja nuoriin kohdistuva ruutuajan kauhistelu on tekopyhyyden olympialaji.

Pahin ruutuajan ylikuluttaja perheessä ei luultavimmin ole lapsi vaan aikuinen. Me aikuiset nimittäin itse selaamme älypuhelimiamme jatkuvasti: kesken keskittymistä vaativan työn, leikkipuistossa, lomalla, iltaruoalla ja jopa unettoman yön pikkutunteina. Moderni ihminen ei enää mene nukkumaan vaan sammuu puhelin kädessään.

Aikuiselle kännykkä on paitsi työväline myös vapaa-ajan viihdepakopaikka. Ja toisin kuin lapsilla, kukaan ei ole rajoittamassa ruutuaikaamme.

Aikuiselle kännykän käyttö ei kuitenkaan ole riippuvuutta vaan tuottavuutta. Aikuinen ei selaa vaan suorittaa. Aikuinen kehittää itseään, pysyy kartalla ja hoitaa välttämättömiä asioita. Ja katsoo siinä sivussa kissavideoita ja selaa turhan keskusteluketjun turhat kommentit.

Moderni ihminen ei enää mene nukkumaan vaan sammuu puhelin kädessään.

Moderni ihminen ei enää mene nukkumaan vaan sammuu puhelin kädessään.

Kukaan ei tee niin paljon ”tärkeitä asioita” kuin aikuinen, joka avaa puhelimen ”vain minuutiksi”.

Tämä tehokkuus periytyy myös pienille mallioppijoille.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kiristi tammikuussa suosituksiaan digilaitteiden käytöstä lapsille ja nuorille. Uusien suositusten mukaan alle 13-vuotiailla ei pitäisi olla ollenkaan omaa älykännykkää, sillä ruutuajan liiallinen käyttö on yhteydessä niin fyysisiin kuin psyykkisiinkin oireisiin.

Tutkimukset eivät anna armoa meille aikuisillekaan. Ruutuaika vaikuttaa yhtä lailla meidän mielenterveyteemme, keskittymiskykyymme ja jaksamiseemme. Ja silti me kuvittelemme, että ongelma on jossain muualla.

Maailma kehittyy nopeammin kuin ihminen. Karkeistaen kivikautiset ja analogiset aivomme eivät kykene enää ottamaan vastaan kaikkea digimaailmasta tulvivaa informaatiota.

Tammikuun lopussa julkaistun tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia nuorista aikuisista käytti älylaitetta enemmän kuin oli suunnitellut. Tiedostamme ongelman, mutta emme kykene tekemään asialle mitään.

On totta, että ruudut voivat tukea yhteyksiä ja vähentää yksinäisyyttä. Ja on totta, että paljon nyky-yhteiskuntien töistä tehdään ruutujen äärellä. Mutta se ei ole mikään puolustuspuhe.

Suurin osa aikuisten ruutuajasta ei ole yhteydenpitoa tai työtä. Se on päämäärätöntä, passiivista, automaattista selailua, joka nielee aikaa ja energiaa kuin Molokin kita. Ja sen jälkeen ihmettelemme, miksi olemme väsyneitä, vihaisia ja pihalla siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Olemme huolissamme jälkeläistemme digitaalisista jalanjäljistä, mutta samalla tuotamme itse mainostajien tarpeisiin karmean määrän dataa, klikkauksia, ostoaikeita ja profiileja. Me emme enää käytä älypuhelimiamme vaan puhelimet käyttävät meitä.

Kotonamme lasten päivittäinen kännykkäaika on rajoitettu tuntiin. Se pakottaa heidät priorisoimaan. Kannattaako ruutuaika käyttää uutisten lukemiseen, kun pöydällä lojuu myös printtilehtiä? Kannattaako pelata kännykällä, jos voi pelata lautapelejä?

Kun kännyköiden käyttöaika loppuu, lapset kummasti kiinnostuvat niin ulkoilusta, palapeleistä kuin soittoläksyistäkin.

Kuka siis voisi säätää ruutuajan myös aikuisille?

© Savon Sanomat