Äitini oli pullantuoksuinen. Hän halusi hemmotella herkuillaan, eikä koskaan vaatinut minua osallistumaan keittiötehtäviin. Pääsin siis livistämään kuin koira veräjästä. Äitini rakkaudella tekemä päätös ei välttämättä ollut kannattava.

Kaikki läheiseni ja ystäväni tietävät, etten todellakaan ole mikään kodin hengetär. Meidän perheessämme kaikki ruokailuihin liittyvät asiat ovat keskittyneet vahvasti miehelleni. Hän rakastaa ruuanlaittoa, kertoo sen olevan jopa terapeuttista.

Minulla ja lapsillamme onkin ollut aina hyvät oltavat, sillä olemme päässeet valmiiseen ruokapöytään niin arkena kuin pyhänä. Nyt iloisesti kalkattaneeseen ruokakelloon on tullut kuitenkin särö.

Mieheni ilmoitti, että hän kaipaa keittiössä apua. Hänen vuosikausia jatkunut yksinvaltiutensa keittiössä on kuulemma........

© Satakunnan Kansa