menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Ympäristö | Yliö: Lannan syyslevitys on ympäristöriski – silti arvokkaat ravinteet levitetään väärään aikaan

9 1
19.12.2025

Ajaessani lokakuun lopussa Salosta Someron kautta Kokkolaan tunsin useamman kerran syksyisen, mutta myös ristiriitaisen, hajun. Lannan haju kertoi paitsi syyslevityksestä, myös maatalouden tämän hetken jännitteistä. Matkan aikana pelloilla näkyi lantakärryjä ja -rekkoja.

Samaan aikaan Someron Teeriharjulla satojen viljelijöiden kriisikokous pohti viljanviljelyn heikkoa kannattavuutta.

Lanta on arvokas resurssi, mutta silti sitä levitetään myöhään syksyyn, vielä kasvukauden jo päätyttyä. Näin tapahtuu tilanteessa, jossa maatalous kamppailee taloudellisessa puristuksessa.

Silmiinpistävä ristiriita herätti kysymyksen: miksi näin toimitaan, vaikka tiedämme, ettei kasvukauden päättymisen jälkeinen aika ole paras ratkaisu ympäristömme kannalta.

Tilanne muistuttaa sanontaa ”paska haisee ja banjot soi”: meno jatkuu, vaikka tiedetään asioiden olevan vinossa. Tätä voi selittää kognitiivinen dissonanssi, psykologinen ilmiö, jossa teot ja tieto ovat ristiriidassa, mutta epämukavuutta vältetään pitämällä kiinni........

© Maaseudun Tulevaisuus