Yle-leikkaukset saattavat näyttää kansainvälisesti erikoisilta, tutkija arvioi – "Halutaan leikata leikkaamisen takia"
Yle-työryhmä saattaa päättää näinä päivinä Yleen kohdistuvista leikkauksista. Helsingin yliopiston mediatutkijan Kari Karppisen mukaan leikkaukset eivät ole ainutlaatuisia, sillä julkisen palvelun median rahoitusta on leikattu vuosien varrella muissakin maissa. Itä-Euroopan maissa leikkauksia on tehty sekä taloudellisista että poliittisista syistä, ja Kreikassa tehtiin radikaaleja leikkauksia finanssikriisin aikana.
Suomea ja muita Pohjoismaita on kuitenkin pidetty mallimaina, joissa on vahva ja hyvin toimiva julkisen palvelun media, Karppinen sanoo STT:lle.
– Se, että me nyt leikkaamme, saattaa kansainvälisesti näyttää vähän erikoiselta. Yleensä leikkaukset ovat ehkä liittyneet enemmän poliittisiin suunnanmuutoksiin tai valtioihin, joissa median asema ei ole ollut niin vakaa alkujaankaan, Karppinen kertoo.
Karppisen mukaan Yle on laajuudeltaan ja rahoitukseltaan suunnilleen samansuuruinen kuin muidenkin Pohjoismaiden julkisen palvelun mediat.
– Muihin maihin verrattuna Pohjoismaissa rahoitus on suhteessa väestöön korkeimmalla tasolla, Karppinen kertoo.
Karppisen mukaan useissa maissa julkisen........
© Karjalainen
visit website