Havahduin aikaisemmin keväällä iltauutisten aikaan mielenkiintoiseen kysymyksen asetteluun arvoista ja prioriteeteista. Mitkä arvot ohjaavat julkisten varojen käyttöä näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina?

Uutisissa esiteltiin peräkkäin ETLAn tekemää tutkimusta yritystuista ja kulttuuriin kohdistettavista leikkauksista. ETLAn Heli Kosken tutkimuksen mukaan suurimmat yritystukien saajat ovat vuodesta toiseen pitkälti samoja. Esimerkiksi suurimmat laivayhtiömme ovat jatkuvasti top 10 joukossa. Tätä voidaan tietty perustella huoltovarmuudella ja merenkäynnin turvaamisella. Suurimmat metsäyhtiöt nauttivat myös isoja tukia ja ne saattaisivat ollakin perusteltuja, jos ne kohdistuisivat toimialan uudistamiseen ja sitä kautta tuottavuuden ja kilpailukyvyn lisäämiseen. ETLAn tutkimus kuitenkin osoitti sen, että tuista 80 % oli säilyttäviä - ei uudistavia. Tämä ei kuitenkaan ollut se hätkähdyttävin tai uusi asia tutkimuksesta vaan se, että raviyhtiöt saavat yritystukia yli 40 miljoonaa vuodessa. Oikeasti. Millä ihmeellä voidaan perustella, että ravitoimiala, jonka kokonaisliikevaihto on vain noin 6 miljoonaa vuodessa ja joissa käy vuosittain 327 000 kävijää ja joka ei varmastikaan kuulu kaikista innovatiivisimpiin ja uutta synnyttäviin toimialoihin saa tällaisen määrän yritystukia?

Kun tämän suhteuttaa siihen seuraavaan uutiseen eli kulttuuriavustusten 8 miljoonan leikkauksista ja näiden leikkausten vaikutuksista kulttuurialan toimintaedellytyksiin, ei voi kuin ihmetellä, että kenenköhän erityissuojelussa ravit oikein ovat. Ja ennen kaikkea mitkä arvot ohjaavat meidän vähäisten resurssien jakoa? Kulttuurin merkitys ihmisten hyvinvointiin on kiistatonta. Kulttuuria ja taidetta tarvitaan aina ja erityisesti huonoina aikoina kuten koronavuosista opimme. Kulttuuri on osa identiteettiämme, kulttuuri tekee maasta tai kaupungista vetovoimaisen ja taiteen avulla voimme kyseenalaistaa ja uudistua. Se on paljon muutakin kuin viihdettä. Julkisesti tuettuna kulttuurin äärelle pääse helpommin kaikki ja sitä voidaan kokea yllättävissäkin paikoissa. En ole ravien asiantuntija, mutta en muista nähneeni tutkimuksia ravien hyvinvointivaikutuksista, ja kävijämäärät kertovat sen eksklusiivisuudesta.

Tietenkin voidaan laajentaa priorisointikeskustelua vaikkapa nuorten mielenterveyspalveluihin tai tulevaisuusinvestointeihin, mutta jos minun pitäisi veikata näiden kahden peräkkäisen uutisen välillä, mistä tulevaisuudessa saadaan enemmän kasvua ja hyvinvointia, niin kyllä minä ainakin laittaisin vähäiset lanttini ennemmin kulttuuriin, taiteeseen ja luoviin aloihin kuin vedonlyöntitoimialan kaupallisen toiminnan tukemiseen.

Kirjoittaja on Helsingin elinkeinojohtaja.