Kirjailija Sofi Oksanen kirjoittaa Venäjän hybridioperaatioista. ”Katsellessani lumen peittämää rajaa ja siirtolaisryhmiä mietin, millaista propagandamateriaalia siitä saisi.” Kuva: Saara Mansikkamäki / HS

Venäjä ei ole arvaamaton. Suomeen kohdistuvissa operaatioissa se hyödyntää rasismia, koska Suomi on rasistinen maa, kirjoittaa Sofi Oksanen vuodenvaihteen kirjailijapuheenvuorossa.

Vuonna 1959 Kölnin joulurauha rikkoutui, kun yömessusta kotiin palaava opiskelija näki jotain yllättävää kulkureitillään olevan rakennuksen seinässä. Kristalliyönä tuhotun synagogan paikalle oli rakennettu uusi, ja nyt sen kyljessä oli tuore graffiti – hakaristi. Kauhistunut opiskelija soitti poliisille. Joulupäivänä valkeni, että saman kohtalon oli kokenut yhdeksälletoista murhatulle juutalaiselle pystytetty muistomerkki.

Kohta punaisella ja mustalla maalattuja hakaristejä alkoi ilmestyä lisää ympäri maailman. Niitä ilmaantui Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. Hongkongiin. Englantilaisiin pikkukyliin ja Lontooseen. Länsi-Saksaan.

Tuhannet ihmiset lukuisissa maissa lähtivät marssimaan antisemitismiä vastaan. Mielenosoituksia järjestettiin myös Länsi-Saksassa, jonka maine oli kärsinyt hakaristeistä merkittävästi. Juutalaisvastaiset hyökkäykset olivat johtaneet saksalaisvalmisteisten tuotteiden boikotteihin ja saksalaisten potkuihin muissa maissa.

Hakaristien ja muiden juutalaisvastaisten seinäkirjoitusten takapiruksi paljastui vähitellen Neuvostoliiton disinformaatio-osasto. Saavutettu menestys kirvoitti liittovaltiota perustamaan vastaavia osastoja muihin itäblokin maihin. Niiden palvelukseen hakeutui kaikkein kirkkaimpia mieliä, sillä toimintahaaran budjetit kasvoivat, urakiito oli varma.

KGB:n alaisuuteen vuonna 1959 luotu D-osasto oli syntynyt tarpeeseen. Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitto kohtasi ongelmia joka saralla. Vaikka Neuvostoliiton olisi pitänyt voittaa länsivallat aivan kaikessa, sen talous voi heikosti ja Stalinin terrorin paljastuminen oli johtanut mainehaittoihin. Länsi tuki Afrikan maita summilla, joihin Neuvostoliitto ei kyennyt. Päänvaivaa tuotti myös Länsi-Saksa, jonka jälleenrakennus eteni käsittämättömän vauhdikkaasti samaan aikaan kun itäblokissa sodan jäljet olivat yhä silmin nähtävissä.

Ratkaisuksi Neuvostoliitto keksi halvimman mahdollisen aseen: valheen.

D-osaston toimenkuvaksi tuli vastustajien häpäisy ja heikentäminen. Heikentämistä toteutettiin vahvistamalla vihollisen sisäisiä ristiriitoja. Taktiikassa noudatettiin Leninin oppeja: ”Voimakkaimman vihollisen voi kukistaa vain paneutumalla kunnolla ja mitä suurimmalla varovaisuudella, tarkkaavaisuudella ja taidolla vihollisten väliseen eripuraan – mitä pienimpäänkin – ja käyttämällä sitä hyväksi.”

Kaikki tähtäsi siihen, että länsi näyttäisi huonommalta kuin itäblokki.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen D-osasto unohtui länsimailta vuosikymmeniksi. Aihe ei kiinnostanut, vaikka osasto oli menestyksekäs verrattuna moneen muuhun........

© Helsingin Sanomat