Yllätyin, sillä viime vuosina en ole esiintymisjännityksestä juuri kärsinyt, kirjoittaa Riku Rantala kolumnissaan.
”Olen ammattiesiintyjä ja selviän mistä tahansa tilanteesta.”
Tuota lausetta hoin itselleni, kun viime viikolla tuijotin miestenhuoneen peiliä suomenlinnalaisessa kapakassa ja jännitin.
Puolen tunnin päästä laulaisin ensimmäistä kertaa elämässäni yleisön edessä pianistin säestämänä. Kaikki pahan esiintymisjännityksen oireet olivat läsnä: hikoilu, käsien tärinä, rinnanpakotus, mahakuumotus, kurkunpuristus – ja jatkuva kusihätä.
Yllätyin, sillä viime vuosina en ole moisista juuri kärsinyt. Kolmikymmenpäinen yleisö tuntui nimittäin paljon pelottavammalta kuin ne parinkin tuhannen kokoiset joukot, joille olen joskus pitänyt puhetta. Tähän verrattuna suorien televisio- ja radiolähetysten vetäminen ja niissä itsensä nolaaminen tuntui lastenleikiltä.
Sitten oli vain uskallettava lavalle. Laulunopettajani Riina loihti pianollaan Tom Waitsin Marthan intron, ja aloitin: ”Operator, number please, it’s been so many years…”
Kaikki oli alkanut vain muutamaa kuukautta aiemmin, kun olin päättänyt vihdoin hankkia oppia oikeanlaiseen äänenkäyttöön – parikymmentä vuotta myöhässä. Minulle suositeltiin laulutunteja, ja yhtäkkiä huomasin treenaavani opettajan johdolla viikoittain Uspenskin katedraalin kellarissa ja ramppaavani puheterapiassa ja foniatrilla.
Ja kun laulunopettaja ehdotti osallistumista pienimuotoiseen oppilaskonserttiin, oli pakko uskaltaa, vaikka ounastelinkin joutuvani väkevästi epämukavuusalueelle.
Silloin ajattelin maailmanluokan bisnesguruja Arnold Schwarzeneggeristä Ophrah Winfreyyn tai Facebook-johtaja Sheryl Sandbergista Virgin-miljardööri Richard Bransoniin. He ovat kertoneet juuri epämukavuusalueelle menemisen olleen heidän ammatillisen ja henkilökohtaisen kasvunsa kulmakiviä.
Haasteelliseen tilanteeseen heittäytymisessä sanotaan olevan kyse ennen kaikkea uuden oppimisesta, itseluottamuksen kasvattamisesta, uusista oivalluksista, elämänilon löytämisestä, uusien mahdollisuuksien avautumisesta ja resilienssin eli vastoinkäymisistä palautumisen vahvistamisesta.
Kolmea minuuttia myöhemmin Martha oli kellistetty. Kumarsin ja kuulin yleisön aplodit – ja ymmärsin, että tätä olin ehdottomasti tarvinnut juuri nyt.
Tuo konsertti oli varmasti vuoden tärkein ainakin kuudelle ihmiselle. Me kaikki oppilaat ylitimme tuona iltana itsemme, oli tavoitteemme sitten itsensä yleinen kehittäminen, esiintymispelon voittaminen, musiikkiammattilaisuus tai vain puhdas laulun ilo.
Ilta Suomenlinnassa muistutti minua kahdesta asiasta: koskaan ei ole liian myöhäistä ja pakko on monesti se paras muusa.
Kirjoittaja on Madventures-seikkailija ja media-alan yrittäjä, jonka karaokesuosikki on juuri nyt Tuomari Nurmion Tonnin stiflat.
Kolumni| Aloitin uuden harrastuksen, ja yllättäen minut valtasi pitkästä aikaa esiintymisjännitys
13
22
18.04.2024
Yllätyin, sillä viime vuosina en ole esiintymisjännityksestä juuri kärsinyt, kirjoittaa Riku Rantala kolumnissaan.
”Olen ammattiesiintyjä ja selviän mistä tahansa tilanteesta.”
Tuota lausetta hoin itselleni, kun viime viikolla tuijotin miestenhuoneen peiliä suomenlinnalaisessa kapakassa ja jännitin.
Puolen tunnin päästä laulaisin ensimmäistä kertaa elämässäni yleisön edessä pianistin säestämänä. Kaikki pahan esiintymisjännityksen oireet olivat läsnä: hikoilu, käsien tärinä, rinnanpakotus, mahakuumotus, kurkunpuristus – ja jatkuva kusihätä.
Yllätyin, sillä viime vuosina en ole moisista juuri kärsinyt. Kolmikymmenpäinen yleisö tuntui nimittäin paljon pelottavammalta kuin ne parinkin........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Belen Fernandez
Gideon Levy
Nikkei Editorial
Arik Ascherman
Kenneth Cohen
Bernd Riegert
Patrick Gathara
Srecko Horvat
Ivan Lorenčič
