Itsenäisellä Suomella on niukasti kokemusta sotilasliitosta suurvallan kanssa. Jää nähtäväksi, miten liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan.
Kun Moskovan silmissä alkoi keväällä 1946 siintää sotilasliitto Suomen kanssa, sisäministeri Yrjö Leino selitti presidentti J. K. Paasikivelle: ”Venäläiset eivät tyydy platoniseen rakkauteen.” Hän sen tiesi, ja oli kuullut lisää vaimoltaan Hertta Kuusiselta. Sanat eivät riitä, lihaa vaakaan!
Itsenäisellä Suomella on niukasti kokemusta sotilasliitosta suurvallan kanssa. Valkoinen Suomi ja Saksa vuonna 1918, ja jatkosodassa jälleen Saksa, joskaan ei paperin voimalla ennen kuin kesällä 1944. Seuraavan talven Suomi oli sidottu käytännön sotilasliittoon Neuvostoliiton kanssa. Itänaapurin sukellusveneet operoivat Saksaa vastaan Turusta käsin.
Huhtikuussa 1948 solmittu ja kolmesti jatkettu yya-sopimus ei ollut rauhan ajan sotilasliitto, mutta suursodassa se olisi vetänyt Neuvostoliiton puolelle. Sitä Suomen johto kavahti, eikä yhteistyötä haluttu harjoitella. Stalin ei sitä ehdottanutkaan. Ehkä hän ei uskonut sopimuksen pitävän toden tullen.
Nyt on liittolaisena johtava maailmanvalta, Yhdysvallat. Tervetullut kumppani, suhteet ovat aina olleet vähintään kohtalaiset. Toisin kuin Britannia, Yhdysvallat ei julistanut sotaa Suomelle ollessaan Neuvostoliiton liittolainen.
Kylmässä sodassa Yhdysvaltojen olemassaolo oli Suomelle elintärkeää, mutta sen täyttä aktiivisuutta ei toivottu. Marshall-apua Euroopan jälleenrakennukseen ei tohdittu ottaa suoraan vastaan. Mutta vaivihkaa tiedustelupalvelu CIA:n tukea herui Suomen politiikkaan ja turvallisuusviranomaisille. Sotilaisiin Yhdysvallat piti hyviä mutta hiljaisia suhteita.
Neuvostoliiton luhistuttua Suomi liittyi EU:hun ja länsisuhteissa voitiin ottaa rennommin, mutta lännen sotilasliittoon ei haluttu. Tilanteen muutti vasta Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Kansainvälinen politiikka näyttää valtiojohtojen toiminnalta, mutta tässä ketjureaktion sysäsi vauhtiin Suomen kansan gallupkääntymys Naton kannalle. Silloin valtiojohto saattoi seurata johdettaviaan, ja hetken epäröityään Yhdysvallat lähti mukaan. Ilman Suomea Ruotsi tuskin olisi luopunut yli 200 vuoden puolueettomuudestaan noin nopeasti ja melkein diskuteeraamatta.
Väite, että Yhdysvallat määräsi Suomen Natoon, on Moskovan palturia. Ei vetänyt, vaan V. V. Putin työnsi.
Kahdenkeskinen DCA-sopimus Yhdysvaltojen kanssa osoittaa, ettei tässäkään liitossa selvitä platonisella pohjalla. Konkretiaa tulee ja tarvitaan.
Jää nähtäväksi, miten liittolaisuus vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan. Ehkä Kiina ja muut Washingtonin prioriteetit saavat uuttakin huomiota. Suhteet Osloon tiivistyvät: on opittavaa norjalaisten asioinnista Atlantin ylitse, ja Norja pysyy Yhdysvalloille tärkeimpänä Pohjoismaana. Mallioppilaaksi ei tarvitse pyrkiä, sillä toisin kuin EU, Nato ei tähtää jäsentensä ulkopolitiikan yhdenmukaistamiseen. Siellä ovat sekä Kreikka että Turkki, melkein viholliset.
Jos Valkoiseen taloon palaa tiedätte-kyllä-kuka, Suomen valtti on puolustuksen taso. Yhdysvaltojen kannalta on tervetullutta, jos Venäjä-analyysiin saadaan etulinjan maasta pragmaattista ja kylmäpäistä panosta.
En kannata kiimavertauksia, mutta nykytilanne ruokkii vauhtisokeutta. Keskustelu ydinaseista on laukalla. Ei Puolakaan ole niitä saanut, ei kannata kohkata tai kauhistua, vaan pohtia ja opiskella rauhassa näitä strategisia kysymyksiä. Vajaasti harkittuja olivat myös ajatus kieltää eroaminen reservistä tai valitus siitä, että Nammo Lapua oy oli mielenosoituslakon piirissä. Pitemmästä lakosta se pitäisi rajata ulos, mutta ei huoltovarmuus päivään tai pariin kaadu.
Mauno Koiviston mielestä sotilasasioita ei pidä jättää vain innokkaimmille. Toisen viisaan ajatuksen mukaan tarvitaan Ruotsin ja Suomen Venäjän-politiikan molemmat traditiot, hatut ja myssyt, mieluiten asenteina samoissa päättäjissä.
Kirjoittaja on poliittisen historian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa.
Kolumni| Tyytyykö Yhdysvallat platoniseen rakkauteen?
9
4
06.02.2024
Itsenäisellä Suomella on niukasti kokemusta sotilasliitosta suurvallan kanssa. Jää nähtäväksi, miten liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa vaikuttaa Suomen ulkopolitiikkaan.
Kun Moskovan silmissä alkoi keväällä 1946 siintää sotilasliitto Suomen kanssa, sisäministeri Yrjö Leino selitti presidentti J. K. Paasikivelle: ”Venäläiset eivät tyydy platoniseen rakkauteen.” Hän sen tiesi, ja oli kuullut lisää vaimoltaan Hertta Kuusiselta. Sanat eivät riitä, lihaa vaakaan!
Itsenäisellä Suomella on niukasti kokemusta sotilasliitosta suurvallan kanssa. Valkoinen Suomi ja Saksa vuonna 1918, ja jatkosodassa jälleen Saksa, joskaan ei paperin voimalla ennen kuin kesällä 1944. Seuraavan talven Suomi oli sidottu käytännön sotilasliittoon Neuvostoliiton kanssa. Itänaapurin sukellusveneet operoivat Saksaa vastaan Turusta käsin.
Huhtikuussa 1948 solmittu ja kolmesti jatkettu yya-sopimus ei ollut rauhan ajan sotilasliitto, mutta suursodassa se olisi vetänyt Neuvostoliiton puolelle.........
© Helsingin Sanomat
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Belen Fernandez
Gideon Levy
Nikkei Editorial
Arik Ascherman
Kenneth Cohen
Bernd Riegert
Patrick Gathara
Srecko Horvat
Ivan Lorenčič
