Olen ulkoistanut musiikkimakuni tekoälyn ja algoritmin armoille, kirjoittaa HS:n kulttuuritoimituksen uutistuottaja Jussi Salmela.
Spotifyn tekoälyn kehittää soittolistoille mielenkiintoisia nimiä. Kuva: Kimmo Taskinen / HS
drama chill instrumental tuesday early morning
dramatic orchestra tuesday afternoon
film score orchestra evening
snowy get ready with me friday morning
angst teen rock wednesday afternoon
Spotifyhin alkoi tänä vuonna ilmestyä erikoisesti nimettyjä soittolistoja. Idea nimien takana on yksinkertainen: tarjota käyttäjälle valittuun kuunteluhetkeen räätälöityä musiikkia.
Ihan kuin uutismedian härskein klikkiotsikko konsanaan, soittolistan hupsu nimi lähes pakottaa painamaan sen auki.
Soittolistan ylätason nimi on Daylist, mutta varsinaiset soittolistojen nimet vaihtelevat useita kertoja päivässä.
Esimerkiksi film score orchestra evening -lista oli olemassa siksi, että olen ilmeisesti kuunnellut sunnuntai-iltaisin sellaista musiikkia.
Olen ajatellut kuuntelevani elokuviin sävellettyä musiikkia tyypillisesti lähinnä lenkkeillessä. Paitsi nykyään kuuntelen sitä joka päivä kaikkialla, koska Spotifyn houkutteleva klikkiotsikkolista sitä minulle tarjoilee.
Paitsi keskiviikkoisin korvissani soi vihainen teinirock.
Miten tähän pitäisi suhtautua?
Olen alkanut pohtia, johtuvatko musiikkivalintani siitä, että pidän erityisesti juuri noista tyylilajeista vai siitä, ettei Spotify minulle juuri muuta tarjoa.
Tai tarjoaa, mutta ilman lapsen läsnäoloa Dodo-sorsa ja Pienet sammakot eivät ole ykkösvalintojani.
Soittolistoista on aiemmin uutisoinut muun muassa The New York Times (NYT).
Listojen ja niiden nimien takana on – yllätys yllätys – tekoäly.
Koneoppimisen avulla Spotify luo päivittäislistoille uniikkeja nimiä, kertoo Spotifyn tuotejohtaja Molly Holder yhtiön lausunnossa NYT:n mukaan. Hän kuvailee listojen nimiä ”hyperpersonoiduiksi, dynaamisiksi ja leikkisiksi.”
”Näemme asian niin, että soittolistojen nimet antavat käyttäjille leikkisän tavan osoittaa heidän uniikkia audioidentiteettiään.”
Minun hyperpersonoitu, dynaaminen ja leikkisä audioidentiteettini on tekoälyn mielestä, että päivästä toiseen kuuntelen täysin samanlaista musiikkia.
Ei tunnu kovin dynaamiselta tai uniikilta.
Kiireisessä arjessa musiikkia on mukava kuunnella, mutta sopivien kappaleiden etsintään ei jaksa välttämättä käyttää aikaa, kun valikoimaa on niin valtavasti. Silloin on helppo tarttua päivittäiseen räätälöityyn listaan ja kuunnella samanlaista musiikkia joka vuoden jokaisena keskiviikkona. Ja olla siihen toisinaan ihan tyytyväinen.
Spotify kuitenkin tylsyttää musiikkimaustani viimeisenkin terän. Menneinä vuosina minulla oli tapana koota vuosittainen soittolista, joka oli vuoden loppupuolella jo niin laaja ja perusteellinen, että mielenkiintoista ja vaihtelevaa kuunneltavaa oli helppo poimia.
Näyttä siltä, että olen ulkoistanut musiikkimakuni tekoälyn ja algoritmin armoille. Omien soittolistojen luominen on enää kaukainen muisto. Sovellus päättäköön.
Mitä mahtaa sitten tapahtua, kun kaikki muutkin mukavuudenhaluiset ihmiset maailmassa toimivat samoin?
Vähän surettaa, mutta tuskin tästä on paluuta entiseen.
Napit korviin ja rock radio 2020s morning soimaan.
Kommentti| Spotifyn uusi ominaisuus on turmellut musiikkimakuni lopullisesti
16
1
06.04.2024
Olen ulkoistanut musiikkimakuni tekoälyn ja algoritmin armoille, kirjoittaa HS:n kulttuuritoimituksen uutistuottaja Jussi Salmela.
Spotifyn tekoälyn kehittää soittolistoille mielenkiintoisia nimiä. Kuva: Kimmo Taskinen / HS
drama chill instrumental tuesday early morning
dramatic orchestra tuesday afternoon
film score orchestra evening
snowy get ready with me friday morning
angst teen rock wednesday afternoon
Spotifyhin alkoi tänä vuonna ilmestyä erikoisesti nimettyjä soittolistoja. Idea nimien takana on yksinkertainen: tarjota käyttäjälle valittuun kuunteluhetkeen räätälöityä musiikkia.
Ihan kuin uutismedian härskein klikkiotsikko konsanaan, soittolistan hupsu nimi lähes pakottaa painamaan sen auki.
Soittolistan ylätason nimi on Daylist, mutta varsinaiset soittolistojen nimet vaihtelevat........
© Helsingin Sanomat
visit website