Euroopan päättämättömyys panostaa aseteollisuuteen rohkaisee Venäjää.

”Päättämättömyys on yksi elämän syvimmistä juoksuhiekoista, upottavimmista soista ja elämää hukkaavimmista ominaisuuksista. Päättämättömyys saa ihmisen polkemaan paikallaan vuodesta toiseen hävittäen vaihtoehdot ja avoimet ovet yksi kerrallaan”, kirjoitti kemisti ja kirjailija Anni Turpeinen blogissaan neljä vuotta sitten.

”Päättämätön ei ymmärrä, että juoksuhiekkaan jääminen on päätös sekin. Se on päätös, jossa paikallaan polkija antaa elämän juosta itsensä ohi.”

Laittamattomasti sanottu.

Ukrainassa on käyty sotaa kymmenen vuotta. Venäjän suurhyökkäyskin on jatkunut jo kaksi kokonaista vuotta.

Noin 31 000 ukrainalaista sotilasta on kuollut. Moninkertainen määrä on haavoittunut. Moni heistä kärsii vammoistaan koko loppuikänsä. Venäjän tappamien ukrainalaisten siviilien määrä on valtava.

Ukrainan sodan lopputulos määrää meidän eurooppalaisten tulevaisuutta vuosiksi ja jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Tästä huolimatta Eurooppa elää päättämättömyyden juoksuhiekassa.

Ukrainaa ei puolusteta hyvää tarkoittavilla puheilla ja julkilausumilla. Ukrainaa puolustetaan aseilla. Pahimmassa tapauksessa koko Eurooppaa joudutaan puolustamaan aseilla. Siksi Eurooppa tarvitsee nyt kipeästi uutta aseteollisuutta. Se ei sivistyneiden ja rauhanomaisten yhteiskuntien mielestä maistu hyvältä mutta se on karvas kalkki, joka on nieltävä.

Kaksi viime vuotta osoittavat, että Euroopassa ollaan vasta puolihereillä. Kahdessa vuodessa aseteollisuuden kehittämisessä olisi jo tehty ihmeitä. Ukrainan ja Euroopan tilanne olisi ollut nyt huomattavasti valoisampi. Valitettavasti näitä ihmeitä ei ole nähty.

Muutamia poikkeuksia on. Suomessa on ammustuotantoa nostettu merkittävästi. Siitä ei ole ollut muille kunnon esimerkiksi, koska tuotantomääriä ei ole katsottu voitavan julkistaa. Se on ymmärrettävää mutta ehkä tätäkin kannattaisi jo nyt miettiä uudestaan. Eurooppa tarvitsee esikuvia.

Mitä kauemmin puolustusteollisuudessa vitkutellaan, sitä kalliimmaksi se tulee. Kalleimman hinnan maksavat ukrainalaiset. Sodan pitkittyminen se vasta kalliiksi käy.

Tulevien sukupolvien kirjoittama historia ei nykypäättäjiä imartele. Neville Chamberlain ymmärsi vasta Adolf Hitlerin myötäilyn jälkeen aloittaa Britannian sotilaallisen varustamisen. Ehdokkaita tämän päivän Chamberlaineiksi riittää.

Lännen poliitikot käyvät mielellään näyttäytymässä Butšassa ja patsastelevat selfieissä Volodymyr Zelenskyin kanssa. Tuki on tärkeää, mutta puheet eivät ole kääntyneet riittäviksi teoiksi.

Nyt pitäisi jo ymmärtää, että saamattomuuden suossa vellominen on päätöksistä vakavin. Päättämättömyys lähettää signaalin Venäjälle. Heikkouden merkkejä siellä osataan lukea.

Kirjoittaja on puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa seuraava HS:n toimittaja.