Olen viime aikoina monesti närkästynyt koululaisten puolesta siitä, mihin sävyyn heistä kirjoitetaan, toteaa Aamulehden uutispäällikkö Mari Tuohiniemi.
Kuva: Eriika Ahopelto
Lauantaina kyyneleitä ei voi estää. Lapseni tulee kotiin ensimmäisen koulutodistuksensa kanssa ekaluokan viimeisen koulupäivän jälkeen. Numeroita siinä ei vielä ole, niin kuin ei ollut silloinkaan, kun itse sain ensimmäisen todistukseni 1980-luvulla.
Moni muu asia onkin koulussa sittemmin muuttunut, ja yksi muutos on totisesti yllättänyt tämän kouluvuoden aikana.
Olin ajatellut, että koululaisemme hoitelee läksyt itsekseen ja ehkä kysyy apua silloin, kun on tarvis. Näinhän se ei ole mennyt ollenkaan, vaan isossa osassa läksyistä oletuksena on, että ne tehdään aikuisen kanssa. Erityisesti lukuläksyt luetaan kotona aikuiselle, ja samalla aikuinen imeytyy mukaan muihinkin läksyihin.
Minä toki olisin varmasti ollut tiiviisti mukana touhussa muutenkin. Lapseni on hyvin koulumyönteisten sukujen vesa – isovanhemmista 50 prosenttia on opettajia. Vaikka omasta lapsuudestani en muista ollenkaan, että läksyt olisivat olleet koko perheen asia, useimmiten on ollut mukavaa osallistua. Kouluvuodesta ja ihanasta ekaluokan opesta jää lapselle ja vanhemmille hyvät muistot.
Siitä huolimatta olen hetkittäin saanut itseni kiinni karjumasta, että miksi minä näitä läksyjä teen, minähän pääsin koulusta kymmeniä vuosia sitten.
Ja tämä minua mietityttää. Jos jopa meidän opiskelumyönteisessä perheessämme läksyt käyvät välillä kaikkien hermoille, mitä se tarkoittaa niille perheille, joissa jaksaminen tai muut kouluun keskittymisen valmiudet ovat vähemmät? Tutkimusten mukaan vanhempien asenteella on suuri vaikutus lasten koulunkäyntiin. Jos läksyihin tarvitaan aina aikuisia mukaan, jäävätkö vähemmän koulukeskeisten perheiden lapset heikommille heti koulutaipaleen alusta alkaen?
Olen viime aikoina monesti närkästynyt koululaisten puolesta siitä, mihin sävyyn heistä ja koulusta kirjoitetaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi pari viikkoa sitten, miten opettajien mukaan ”Mitään ei tarvitse osata” (HS 13.5.2024).
Ymmärrän, että oma yksilöllinen kokemukseni ei kerro kokonaisuudesta samalla tavalla kuin tilasto. Silti, kun katson omaa lastani ja hänen luokkakavereitaan, todellisuus näyttää hyvin toisenlaiselta. Lapset tietävät maailmasta kovin paljon enemmän kuin itse tiesin samassa iässä.
Jos tuntuu, ettei osaaminen ole sitä mitä pitäisi, siitä on turha syyttää lapsia. On aikuisten valinta, millainen koululaitos meillä on. Jos on päätetty, että oppimista siirretään väsymyksestä karjuvien vanhempien harteille, se ei ole lapsen eikä opettajan vika. Se on yhteisesti valittu suunta, johon koulua on Suomessa viety.
Kirjoittaja on Aamulehden uutispäällikkö.
Kolumni| Tämä asia nykykoulussa yllätti minut täysin, kun lapseni aloitti ensimmäisellä luokalla
53
0
28.05.2024
Olen viime aikoina monesti närkästynyt koululaisten puolesta siitä, mihin sävyyn heistä kirjoitetaan, toteaa Aamulehden uutispäällikkö Mari Tuohiniemi.
Kuva: Eriika Ahopelto
Lauantaina kyyneleitä ei voi estää. Lapseni tulee kotiin ensimmäisen koulutodistuksensa kanssa ekaluokan viimeisen koulupäivän jälkeen. Numeroita siinä ei vielä ole, niin kuin ei ollut silloinkaan, kun itse sain ensimmäisen todistukseni 1980-luvulla.
Moni muu asia onkin koulussa sittemmin muuttunut, ja yksi muutos on totisesti yllättänyt tämän kouluvuoden aikana.
Olin ajatellut, että koululaisemme hoitelee läksyt itsekseen ja ehkä kysyy apua silloin, kun on tarvis. Näinhän se ei ole mennyt ollenkaan,........
© Aamulehti
visit website
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Belen Fernandez
Gideon Levy
Nikkei Editorial
Kenneth Cohen
Bernd Riegert
Patrick Gathara
Srecko Horvat
Ivan Lorenčič
