Näin Jyväskylän yliopiston kasvattina ja nimenomaan taiteen tutkimuksen laitokselta valmistuneena taidehistorian maisterina on valtava ilo ja kunnia olla todistamassa tapahtumaa, jossa vielä ennestään listaamaton suomalaisen kultakauden taideteos löytyy päivänvaloon ja tulee tunnistetuksi ja identifioiduksi siihen taideteosten joukkoon, jonne ei enää uusia synny. Ajanjakso sijoittuu suomalaisen kansallisen heräämisen aikaan 1800 – 1900 lukujen molemmin puolin ja sen lyhyen kauden tunnetuimpia taiteilijoita ovat tietysti Albert Edelfelt ja Akseli Gallen – Kallela, vain pari mainitakseni.

Maria Catharina Wiik (1853 – 1928) oli Suomen kultakauden taiteen merkittävimpiä naistaiteilijoita.

Maria Wiik oli ajan naistaitelijoista nähtävästi ensimmäinen, joka lähti Pariisiin opiskelemaan kuvataiteita, maalausta, piirustusta sekä sommittelua. Hän oli osa tiivistä naistaiteilijoiden ja ns. maalarisisarten yhteisöä niin Suomessa kuin Pariisissa. Tähän yhteisöön kuuluivat Maria Wiikin lisäksi Helene Scherfbeck, Ada Thilen, Helena Westermarck, Amelie Lundahl, sekä hiukan löyhemmin Sigfrid af Forselles, Ellen Favorin sekä Venny Soldan – Brofelt.

Maria Wiik, Omakuva paperille 55 x 40 cm

Elämänkertatietoja

Maria Wiik syntyi isän puolelta vaasalaisjuuriseen perheeseen, isänsä Johan Erik Wiik oli kotoisin Kvevlaxista ja vankkaa talonpoikaissukua. Ester Ståhlbergin mukaan ” hän syntyi siinä kaksikerroksisessa Kaivopuiston huvilassa, jonka hänen isänsä arkkitehti Wiik, omisti ja johon tämä itse oli laatinut piirustukset” (Aamu, 1.5.1929). Isä Johanin juuret olivat syvällä Mustasaaren mullasssa sekä hänen äidin että isänsä puolelta. Isä kuului Helsingissä Z.Topeliuksen taiteilijaseuraan ja asia saattoi edesauttaa tietä kohti opintoja Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Maria Wiik kertoo itse näin: ”Minun isäni oli kauan ollut vuoteen oma ja eräs meillä käynyt vieras........

© Keskisuomalainen