Nykykeskustelussa kaipaan suhteellisuudentajun kirkastamista. Niin ihmisten puheissa, somessa kuin mediassa sekoitetaan jatkuvasti harmittavat ja vakavat asiat onnettomasti keskenään, kirjoittaa Maaret Kallio kolumnissaan.

Palaan arkiseen hetkeen vuosien taakse.

Olimme juuri tulleet kotiin, lapsilla oli takanaan touhukas päivä päiväkodissa ja minulla tiukka työpäivä vaativien asioiden äärellä. Matalan verensokerin liepeillä vaani voimiaan keräävä kiukku.

Kun sain toppapuvut, kurahaalarit ja kengät kuivumaan ja ruuan valmiiksi, istuimme pöytään. Ennen lusikallistakaan kuopus kaatoi suuren maitolasin, vahingossa tietenkin.

Hermoni kiristyivät.

”Äiti, haittaako se?” kysyi pieni hämmennys suloisilla kasvoillaan. Keräilin itsehillintäni rippeitä ja sanoin rauhallisesti, ettei haitannut, sehän oli vahinko.

Mutta lapsi oli viisaampi ja jatkoi: ”Mutta sinä näytät siltä, että se haittasi.”

Kun keho sai ruokaa, järki palasi päähän. Lapsi oli oikeassa. Maitolasin kaatuminen harmitti hetken, mutta se ei ollut millään tavoin vakavaa.

Ja simsalabim: arjen ohikiitävästä hetkestä löytyi puolivahingossa viisaus, johon olemme palanneet aina uudelleen vuosien kuluessa.

Maitolasiin tiivistettynä: on........

© Helsingin Sanomat