Niin kauan kuin eletään rauhassa, pitää elää rauhanomaisen yhteiskunnan pelisäännöillä. Liikkeellä on turhan paljon kouhottamista.

Kyllähän ihminen itsekin muuttuu, jos hän joutuu elämään isokokoisen, häiriintyneen raakimuksen naapurina.

Sitä valpastuu, jopa säpsyyntyy, ja jämäköityy. Alkaa etsiä kättä pidempää ja tukeutua koti­kortteleiden harteikkaisiin kavereihin.

Sama pätee kansa­kuntiin. Näin on käynyt myös meille. Emme ole enää sama Suomi kuin kymmenen vuotta sitten, mikä on harmi – se oli mainio Suomi –, mutta ei meidän pidäkään olla samoja.

Puolustukseen panostetaan. Kenraaleja kuunnellaan. Liittokuntaan liityttiin. Raja pantiin kiinni.

Kaikki tämä on oikein. On silti hyvä miettiä, paljonko meidän kannattaa muuttua. Julkisia keskustelunavauksia seuratessa tuntuu välillä siltä, että Suomesta pitäisi rakentaa Pohjolan Sparta.

Alkuperäinen Sparta oli antiikin Kreikan sotilasvaltio, joka kukoisti kauan ennen ajanlaskumme alkua.

Kurinalaisessa Spartassa heikkotekoiset vastasyntyneet heitettiin rotkoon. Terveet poikalapset taas otettiin seitsenvuotiaina valtion hoteisiin.

”Lukemaan ja kirjoittamaan nämä pojat opiskelivat ainoastaan auttavasti”, kreikkalaisfilosofi Plutarkhos kirjoitti teoksessaan Lykurgos. ”Muutoin koko kasvatuksen päämääränä oli altis kuuliaisuus esimiehiä kohtaan, kestävyys ponnisteluissa ja voiton saavuttaminen taistelussa.”

”Iän karttuessa heidän tukkansa leikattiin aivan lyhyeksi, heidät totutettiin kulkemaan ilman jalkineita ja tavallisesti leikkimään alasti. – – He olivat ruokkoamattomia, koska he eivät peseytyneet eivätkä käyttäneet voiteita. – – He nukkuivat yhdessä ruokopahnoilla, joita he olivat itse koonneet katkomalla ilman sirppiä, pelkästään käsin, Eurotassa kasvavien kaislojen latvuksia.”

Suomennos on Kalle Suurosen käsialaa vuodelta 1942. Ei liene sattumaa, että kirja julkaistiin suomeksi juuri tuolloin. Spartalaismiehet viettivät parhaat nuoruusvuotensa sodassa tai sotilasleirissä.

Nykyinen Suomi ei ole Sparta. Siksi vähän ihmetyttävät jotkin puheenvuorot.

Milloin pitää reserviläisen olla teräkunnossa talvella 2025, jos vaikka USA:ssa valitaan Trumppi. Milloin esitetään joku toinen, ajoitukseltaan yhtä profeetallisen tarkka uhkakuva.

Milloin pitää löytää lakipykäliä, joilla estetään reserviläisiä siirtymästä siviilipalvelukseen.

Milloin lynkataan apulaisoikeuskansleri, joka rajoja suljettaessa tekee työtään, laillisuusvalvontaa.

Retoriikan mopo lähtee turhan herkästi keulimaan silloinkin, kun asiat ovat asiallisia.

Vain harvoille on jäänyt epäselväksi, että elämme vaarallisia vuosia. (Niitä harvoja sopii ihmetellä, mutta se on eri messun aihe.) Turvallisuus ei kuitenkaan ole peruste Suomen spartalaistamiselle.

Niin kauan kuin eletään rauhassa, pitää elää rauhanomaisen yhteiskunnan pelisäännöillä. Niihin kuuluu esimerkiksi oikeus valita siviilipalvelus.

Ruotsin kielessä on naseva ilmaus, joka istuu ajan henkeen: möp tai möpare. Se tulee sanoista militärt överintresserad person, sotilaallisesti ylivirittynyt henkilö.

Sanan määrittely on tulkinnanvarainen. Minä tulkitsen sen kouhottamiseksi. Sitä on liikkeellä.

Samaan hengenvetoon haluan todeta, ikään kuin selustan turvaamiseksi, että itseäni maanpuolustus todellakin kiinnostaa.

Olen reservin luutnantti, ja ymmärsin jo epäspartalaisena kloppina talvella 1991, miksi minun täytyi hytistä hämäläismetsissä ja opiskella aseenkäsittelyä pakkaskohmeisilla sormilla pimeässä. Vieläkin lämmittää, että varusmiestalveni osoittautui Neuvostoliiton viimeiseksi.

Maanpuolustus ja möppaaminen ovat kaksi eri asiaa. Varautuminen on taitolaji, joka vaatii vapauteen uskovalta demokratialta paljon. Ei elämöintiä eikä riekkumista vaan päättäväistä tekemistä.

Materiaalinen varustautuminen on kallista. Vielä kalliimpaa on henkinen varustautuminen, koska sitä ei saa rahalla.

Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.

QOSHE - Kolumni| Jos ei nyt rakenneta Pohjolan Spartaa - Heikki Aittokoski Hs
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Jos ei nyt rakenneta Pohjolan Spartaa

11 35
10.02.2024

Niin kauan kuin eletään rauhassa, pitää elää rauhanomaisen yhteiskunnan pelisäännöillä. Liikkeellä on turhan paljon kouhottamista.

Kyllähän ihminen itsekin muuttuu, jos hän joutuu elämään isokokoisen, häiriintyneen raakimuksen naapurina.

Sitä valpastuu, jopa säpsyyntyy, ja jämäköityy. Alkaa etsiä kättä pidempää ja tukeutua koti­kortteleiden harteikkaisiin kavereihin.

Sama pätee kansa­kuntiin. Näin on käynyt myös meille. Emme ole enää sama Suomi kuin kymmenen vuotta sitten, mikä on harmi – se oli mainio Suomi –, mutta ei meidän pidäkään olla samoja.

Puolustukseen panostetaan. Kenraaleja kuunnellaan. Liittokuntaan liityttiin. Raja pantiin kiinni.

Kaikki tämä on oikein. On silti hyvä miettiä, paljonko meidän kannattaa muuttua. Julkisia keskustelunavauksia seuratessa tuntuu välillä siltä, että Suomesta pitäisi rakentaa Pohjolan Sparta.

Alkuperäinen Sparta oli antiikin Kreikan sotilasvaltio, joka kukoisti kauan ennen ajanlaskumme........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play