Historiaa kelatessa asiat loksahtavat joskus lohduttavasti mittasuhteisiinsa.

Ajatteletko aikaa lineaarisesti? Onko historia sinulle käyrä, joka kulkee nousujohtoisesti niin, että ihmiskunta yltää aina vain upeampiin suorituksiin? Vai osoittaako käyrä, että kaikki menee huonommin?

Kenties historiakäsityksesi onkin ympyrä, sykleittäin etenevä tai joukko vuorovaikutuksessa syntyviä ilmiöitä? Uskotko, että menneisyydestä tutut asiat toistuvat vääjäämättä, koska ihminen nyt vain on, mikä on, eikä koskaan muutu?

Mietin ajan kulkua ja suhdettani siihen katsottuani Yle Areenasta sarjan Kun Suomi muuttui – levottomat ajat 1961–1981. Lähihistoriaa viiltävästi, mutta samalla kevyesti käsittelevä sarja on samoilta tekijöiltä kuin Kylmän sodan Suomi.

Yllättävää kyllä sarja on ollut alkaneen vuoteni piristävimpiä elämyksiä. Ei, en innostunut siitä siksi, että kaikki olisi ollut ennen paremmin. Päinvastoin. Viehätys tulee siitä, että historiaa kelatessa nykypäivän ongelmat – joita kieltämättä riittää – ovat loksahtaneet lohduttavasti mittasuhteisiinsa.

En tiennyt, että ympäristöstä ja ilmansaasteista oltiin Suomessa huolissaan jo 1970-luvun alussa. Jos poliittinen ilmapiiri tuntuu nyt raskaalta, ei ennenkään tasaista ollut. Hallitukset kaatuivat, eikä ongelmista puhuttu. Asioista sovittiin suljetuissa kabineteissa, joissa istuvilla oli vakavan alkoholisoitumisen riski.

”Kuka sitten valitaan kekkoseksi, kun Presidentti kuolee”, muistan kysyneeni isältäni lapsena. En ollut ainoa. Vuonna 1978 Kekkonen oli presidentinvaaleissa yhdeksän eri puolueen ehdokkaana.

Sunnuntaina hänelle äänestetään jo viidettä seuraajaa yhdeksästä ehdokkaasta. Ei ihme, että vanhuksista vuodet tuntuvan juoksevan kiihtyvällä tahdilla. Eikä voi väittää, etteikö kehitystä tapahtuisi.

Parasta Kun Suomi muuttui -sarjassa on, miten se kuvaa silloisen nuorison – nyt jo entisen – reagointia aikaansa. Nuorten ikuinen oikeushan on kyseenalaistaa edeltävien sukupolvien teot ja tekemättä jättämiset. Kaikkea nuorten harteille ei silti kannata kaataa. 20-vuotiaana ihmiseltä puuttuu vielä suhteellisuudentaju, sillä kymmenen vuotta on parikymppiselle vain puolet elämästä.

Aikaan liittyvät käsitykset ovat osa identiteettiä ja määrittävät suhtautumistamme myös tulevaisuuteen. Siksi niitä on hyvä joskus miettiä. Tulevaisuudesta kukaan ei tiedä, varmaa on vain tämä hetki.

Seuraavan kerran, kun nykymeno oikein ahdistaa, kannattaa muistaa tämäkin: maailmanloppua on ennustettu niin kauan, kun ihmisellä on ollut kyky käsittää mennyt ja tuleva. Vielä kertaakaan sitä ei ole tullut.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.