menu_open Columnists
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close

Kokoomus hakee talouskasvusta käännettä myös omaan kannatukseensa

27 0
25.08.2026

Kokoomus hakee talouskasvusta suosiota

Ryhmäjohtaja Jukka Kopran mukaan talouskasvu ei vielä näy riittävästi ihmisten arjessa. Työttömyysaste pysyy 10,5 prosentissa.

Talouskasvun puute on ollut suurin syy kokoomuksen kannatuksen alamäkeen, arvioi pääministeri Petteri Orpo (kok).

Orpo kommentoi puolueensa kannatuslukemia kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, joka pidettiin hänen kotikaupungissaan Turussa. Hän huomautti, että kokoomuksen tärkein tavoite viime vaaleissa kolme vuotta sitten oli laittaa Suomen talous kestävälle pohjalle.

”Keväällä vielä painoi paljon keskustelussa se, että ei ole niitä työpaikkoja syntynyt, eikä ollut talouden kasvusta sellaista näkymää kuin tänä päivänä”, Orpo sanoi kokouksen tiedotustilaisuudessa.

Kokoomus on viime kuukausina nostanut viestinnässään voimakkaasti esille uutisia Suomen talouskasvusta. Tilastokeskuksen ensitietojen mukaan talous kääntyi kasvuun viime syksynä.

Orpon mukaan kasvu on seurausta hallituksen politiikasta mutta toteutui viiveellä maailman tilanteen takia.

”Siksi viestini on parempi suomalaisille. Talous kasvaa todella voimakkaasti tällä hetkellä. Kun sillä pystymme näyttämään, että politiikkamme toimii, niin uskon, että........

© Suomen Kuvalehti