Politiikka | Suomalaiset ovat realisteja: Jos ei ole ulkoista turvallisuutta, ei ole muutakaan
Suomalaisten maanpuolustustahto on pysynyt huippukorkealla. Näin kertoo Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuore mielipidemittaus suomalaisten turvallisuus- ja puolustusasenteista.
MTS-selvitykset antavat luotettavan kuvan myös pitkällä aikajänteellä suomalaisten puolustusasenteiden kehityksestä.
MTS:n tutkimuksen sanoma on kirkas: noin 80 prosenttia suomalaisista katsoo, että Suomea on puolustettava aseellisesti, jos sitä vastaan hyökätään. Yhtä moni toimisi näin myös henkilökohtaisesti. Suomalaisten maanpuolustustahto on maailman korkeimpia.
Selkeä enemmistö maanpuolustustahtoisista suomalaisista antaa tukensa puolustusmäärärahojen roimalle korottamiselle ja jatkuvalle........
