Virossa odotettiin Suomea Natoon lähes euforiassa, mutta Suomi alkoikin korostaa pohjoismaisuuttaan.

Viimeistenkin jännitteiden piti hävitä naapuruus­suhteista.

”Viro ja Suomi ovat tästä päivästä alkaen läheisemmät kuin koskaan aiemmin”, sanoi Viron pääministeri Kaja Kallas.

Päivä oli 4. huhtikuuta 2023. Viron hallituksen rakennus, Stenbockin talo, värjäytyi sinivalkoiseen juhla­valaistukseen. Suomesta oli tullut Naton täysjäsen.

Veljeskansahenki levisi pääkirjoituksiin Suomenlahden etelärannalla: ”Paljon onnea meille molemmille!”

Suomi jähmettyi, kuin olisi saanut ruusut väärältä ihailijalta.

Jo kättelyssä Suomi ilmoitti pyrkivänsä Naton komentorakenteessa Yhdysvalloissa sijaitsevan Norfolkin alaisuuteen yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa.

Se oli poliittinen etäisyyden julistus Baltian maihin Viro mukaan lukien.

Baltian maat kuuluvat Hollannissa sijaitsevan Brunssumin alaisuuteen Itämeren rantavaltioiden kanssa. Sinne Suomikin pyrkimyksistään huolimatta päätyi, ainakin toistaiseksi.

Suomen varautuneisuudesta ei kirjoiteta Viron lehdistössä, mutta ulkopolitiikan vaikuttajilta siitä voi kuulla.

Suomi ei esimerkiksi juuri ole kysellyt Viron 20 vuoden kokemuksesta Natossa.

Kun kaasuputki Balticconnector hajosi Suomenlahdella syksyllä, presidentti Sauli Niinistö soitti Naton pääsihteerille Jens Stoltenbergille, jonka kansliasta soitettiin Viroon. Asia oli yhtäkkiä Naton korkeimmalla tasolla, vaikka virolaisten mukaan Suomi ei ollut aiemmin innostunut ehdotuksesta käsitellä asiaa edes alemmalla tasolla.

Käytännössä yhteistyö toimi hyvin, ja Viron lehdistö ylisti Suomen tapaa tiedottaa tutkinnasta.

Usein yhteistyö toimiikin käytännössä paremmin kuin retoriikassa, jossa mailla on eri perinne. Suomen puhetyyli on varovaisempi, Viron suorempi ja kärjistävämpi.

Kiinnostavaa on nähdä, mitä linjaa Suomen tuleva presidentti edustaa kesällä Naton huippukokouksessa, jossa Viro muiden Baltian maiden ja Puolan kanssa ilmeisesti tavoittelee liittoutumisnäkymää Ukrainalle.

Nyt Suomi ja Viro puhuvat samalla tavalla Venäjästä, mutta eri lailla Natosta ja eri tavoin toisistaan.

Ruotsi puhuu Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyöstä. Se on ilmoittanut osallistuvansa Baltian ilmavalvontaan ja lähettävänsä maavoimien joukkoja Latviaan.

Suomelta Venäjän naapurina ei kukaan odota samaa kuin Ruotsilta. Silti varautuneisuus yllätti monet. Kuulemma latvialaiset ja liettualaisetkin kyselevät virolaisilta, että mikä suomalaisilla on.

Kirjoittaja on HS:n toimittaja.

QOSHE - Kolumni| Suomi on Virolle viileä kaveri Natossa - Kaja Kunnas Hs
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Suomi on Virolle viileä kaveri Natossa

12 1
05.02.2024

Virossa odotettiin Suomea Natoon lähes euforiassa, mutta Suomi alkoikin korostaa pohjoismaisuuttaan.

Viimeistenkin jännitteiden piti hävitä naapuruus­suhteista.

”Viro ja Suomi ovat tästä päivästä alkaen läheisemmät kuin koskaan aiemmin”, sanoi Viron pääministeri Kaja Kallas.

Päivä oli 4. huhtikuuta 2023. Viron hallituksen rakennus, Stenbockin talo, värjäytyi sinivalkoiseen juhla­valaistukseen. Suomesta oli tullut Naton täysjäsen.

Veljeskansahenki levisi pääkirjoituksiin Suomenlahden etelärannalla: ”Paljon onnea meille molemmille!”

Suomi jähmettyi, kuin olisi saanut ruusut väärältä........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play