Trumpin vihollisetkin yltyivät aplodeihin – Se voi olla tärkeä merkki
Pakko uskoa, kun sen omin silmin näkee. Vasemmistolaisena tunnettu demokraattisenaattori, presidentiksi vuoden 2020 esivaaleissa pyrkinyt Elizabeth Warren taputtaa presidentti Donald Trumpille seisaaltaan.
Hetki koitti, kun Trump oli pitänyt vuotuista Kansakunnan tila -puhetta kongressille lähes puolentoista tunnin ajan.
Presidentti listasi, kuinka Iranin hallinto oli tappanut kymmeniä tuhansia mielenosoittajia vuodenvaihteen kansannousussa. Trump myös kertasi, kuinka viimevuotiset ohjusiskut Iraniin tekivät hallaa maan ydinohjelmalle, mutta uhka Eurooppaa ja Yhdysvaltoja vastaan on yhä olemassa.
”Iran on terroristien ykköstukija, eikä se koskaan saa ydinasetta”, Trump sanoi.
Kaikki republikaanit ja iso osa paikalla puhetta seuraavista demokraateistakin nousi ylös taputtamaan.
Kohtaus kertoo siitä, että Yhdysvallat saattaa hyökätä Iraniin pian. Aiemmin päivällä senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer kuvaili Lähi-idän tilannetta ”vakavaksi”. Schumer ja hänen aisaparinsa, edustajainhuoneen demokraattijohtaja Hakeem Jeffries vaativat, että Trumpin hallinnon täytyy avata Iran-suunnitelmiaan koko kansalle.
Myös republikaanijohtaja John Thune sanoi, että kongressi täytyy pitää prosessissa mukana.
Miksi näin? Viime vuonna Trump iski Iraniin ilman kongressin hyväksyntää rajatuilla ohjusiskuilla, jotka eivät vieneet Yhdysvaltaa Lähi-idän suursodan osapuoleksi. Hallinto väitti tuhonneensa Iranin ydinohjelman, mutta Yhdysvallat selvästi uskoo uhan olevan edelleen läsnä.
Se, että kongressi haluaa olla mukana, on terve merkki siitä, että Yhdysvaltojen Iran-politiikalle haetaan laajaa hyväksyntää maan sisällä. Se voi kuitenkin olla merkki isommastakin asiasta.
Nimittäin vain kongressi voi julistaa sodan. Sellaisen, jossa yhdysvaltalaissotilaat lähetetään hyökkäämään.
Kansakunnan tila -puheessaan Trump sanoi, että Yhdysvallat ja Iran neuvottelevat seuraavan kerran torstaina Genevessä. Puheesta ei selvinnyt, kuinka ratkaisevana Trump pitää noita neuvotteluja. Hän on kuitenkin määrännyt Persianlahdelle sellaisen määrän sota-aluksia, että niitä on tässä vaiheessa vaikea olla käyttämättä.
Sotasankareita ja urheilijoita
Itse Kansakunnan tila -puhe oli historiallisen pitkä, lähes kaksituntinen spektaakkeli.
Ensimmäiset puoli tuntia Trump jaksoi puhua käsikirjoituksen mukaan. Hän puhui paljon arjen kustannuksista ja siitä, mitä hallinto aikoo tehdä yhdysvaltalaisten elinkustannusten hillitsemiseksi.
Kansakunnan tila -puheen katsojaluvut ovat yleensä korkeimmillaan ensimmäisen puolen tunnin aikana. Tätä taustaa vasten Trump onnistui erinomaisesti tärkeimmässä asiassaan. Hän ei enää tänä vuonna saa suurempaa yleisöä millekään puheelleen.
Tämän vuoden puheessa Trumpin tosi-tv-tausta näkyi ehkä paremmin kuin koskaan aiemmin. Maahanmuutosta puhuessaan Trump ei käsitellyt tulli- ja maahanmuuttovirasto ICE:n raakuuksia, vaan nosti esiin graafisia yksityiskohtia yhdysvaltalaisista, jotka ovat joutuneet maahanmuuttajataustaisten rikollisten väkivallan uhriksi.
Lisäksi Trumpin puhe keskeytyi vähän väliä yllätysvieraiden esittelyyn. Kongressiin pakkautuneet poliitikot saivat vähän väliä hurrata sotasankareille ja väkivaltaa kokeneiden uhrien sukulaisille. Kävipä paikalla kultaa olympialaisissa voittanut miesten jääkiekkojoukkuekin.
Trump jakoi myös useita kunniamerkkejä sotilaille raikuvien suosionosoitusten saattelemana.
Valkoisen talon mediatiimin onkin helppo leikata sosiaaliseen mediaan klippejä, joissa jopa demokraatit taputtavat presidentin toimille. Show ei päättynyt Trumpin kiitoksiin ja hänen poistumiseensa kongressista. Nyt se vasta alkaa.
