Suomen sekulaarit pyhät asiat |
Suomessa poliittista keskustelua ei enää hallitse uskonto siinä mielessä kuin joskus aiemmin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että politiikasta olisi tullut kylmän rationaalista. Pyhä ei ole kadonnut. Se on vain vaihtanut paikkaa.
Nyky-Suomessa vahvimmat moraalisen kategoriasiirtymän lähteet eivät ole teologisia vaan sekulaareja. Hyvinvointivaltio, ihmisoikeudet, ilmasto, rauha, antikapitalismi, kansallinen turvallisuus ja veronmaksajan asema eivät ole vain politiikkakantoja. Ne ovat monille identiteettejä. Kun jokin asia muuttuu identiteetiksi, siitä tulee samalla moraalisen kelpoisuuden testi.
Moraalinen kategoriasiirtymä tarkoittaa tilannetta, jossa käytännöllinen kysymys siirretään väärään kategoriaan. Enää ei kysytä: paljonko tämä maksaa, mikä on vaihtoehtoiskustannus, mikä on vaikutus kannustimiin, mikä on todennäköinen seuraus? Sen sijaan kysytään: oletko hyvän vai pahan puolella?
Tämä näkyy selvimmin hyvinvointivaltiollisessa hoivaidentiteetissä. Kun julkisia menoja arvioidaan, keskustelu siirtyy nopeasti hoivan moraaliin. Menon lisäys on välittämistä. Menon leikkaus on kylmyyttä. Mutta julkinen talous ei koostu pelkistä aikomuksista. Se koostuu veroista, työpanoksesta, tuottavuudesta, velasta, hallinnollisesta kapasiteetista ja vaihtoehtoiskustannuksista. Jos jokainen säästö tulkitaan ihmisarvon loukkaukseksi, koko kustannus-hyötyanalyysi muuttuu moraalisesti epäilyttäväksi toiminnaksi.
Sama mekanismi toimii antirasistisessa ihmisoikeusidentiteetissä. Sen ydin on sinänsä ymmärrettävä: yksilöä ei pidä kohdella ryhmänsä perusteella, eikä valtiollinen väkivalta tai syrjintä muutu hyväksyttäväksi vain siksi, että kohde on kaukana. Ongelma syntyy, kun ihmisoikeuskieli alkaa toimia immuunijärjestelmänä empiirisiä kysymyksiä vastaan. Maahanmuuton kustannuksia, kotoutumisen........