Keskustan Lohen ehdotus poistaa aikuisten hammashoito julkisen sektorin vastuulta kasvattaisi terveyseroja ja kustannuksia

Keskustan kansanedustaja Markus Lohen ehdotus  (HS 29.3.) siirtää aikuisten suun terveydenhuolto pois julkisen palvelun piiristä on monin tavoin suomalaisen terveyspolitiikan tavoitteiden vastaista. Otin asiaan kantaa yhdessä kansanedustaja Mia Laihon kanssa.

Julkisen perusterveydenhuollon vahvistamisesta on ollut kansallinen konsensus. Ollaanko siitä nyt keskustan puolesta valmiita lipsumaan? Lohen ehdotus on hyvin lyhytnäköinen ja harkitsematon: se lisäisi terveyseroja ja heikentäisi väestön terveyttä johtaen palvelutarpeen nousuun. Jokainen hoitamaton suun sairaus lisää myöhemmin kustannuksia. Jo nykyisellään jonot ovat monesti kohtuuttomia ja hoitoon pääsyä on edistettävä.

Jokaisella on ikään katsomatta oltava lakisääteinen oikeus julkisiin palveluihin, joiden olennainen osa on suun terveydenhuolto. Terve suu on osa ihmisen kokonaisterveyttä ja hyvinvointia. Suun ja hampaiden sairauksilla on tutkitusti yhteys moniin kansansairauksiin. Hoitamattomat suun sairaudet lisäävät riskiä muun muassa sydän- ja verisuonisairauksiin, aivoinfarktiin, diabeteksen hoitotasapainon heikkenemiseen sekä vakaviin infektioihin.

Terve Suomi -tutkimuksen mukaan karies ja parodontiitti ovat edelleen merkittäviä kansansairauksia ja niiden esiintyvyydessä on huomattavia eroja sosioekonomisten ryhmien välillä. Tulokset alleviivaavat suun sairauksien ennaltaehkäisyn tärkeyttä ja yhdenvertaisten palveluiden kehittämistä vaikuttavuusnäkökulma edellä. Tähän suuntaan pitää mennä – ei keskustan Lohen ehdottamaan suuntaan.

Palvelujen toteuttamisessa on tietenkin järkevää ja välttämätöntä hyödyntää nykyisinkin käytössä olevaa monituottajamallia. Suun terveydenhuollon kehittämisessä on hyödyntämätöntä potentiaalia. Kela-korvausta ja palvelusetelijärjestelmää on kehitettävä tukemaan omahoitoa ja hoitoon hakeutumista sekä hyödyntämään koko palvelujärjestelmän kapasiteettia. Hyvinvointialueiden on vahvistettava yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa.

Myös ikäihmisten suun terveydenhuoltoon sekä kotihoidossa että ympärivuorokautisessa hoivassa tarvitaan kipeästi vahvistusta.

Painopiste on laitettava rakenteiden ja toimintatapojen uudistamiseen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Laadukas aikuisten suun terveydenhuolto ei missään nimessä kuulu karsittavien palveluiden joukkoon.

Valtiontalouden tilanne ja kustannusten hillinnän tavoite heijastuvat myös terveydenhuollon rahoitukseen. Ennakoiva ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto sekä vaikuttava kansansairauksien hoito, johon kuuluu erottamattomasti myös suun sairaudet, on ainoa kestävä toimintatapa. Hammashoitajien ja suuhygienistien osaaminen on otettava täysimääräisesti käyttöön.

Suun terveydenhuollon säilyttäminen julkisen sektorin järjestämis- ja rahoitusvastuulla on välttämätöntä, jotta kansalaisten yhdenvertaiset palvelut, terveyserojen kaventaminen ja väestön hyvinvoinnin kokonaisvaltainen edistäminen voidaan turvata.

Peräänkuulutan suun terveydenhuollon nostamista myös pian alkavan sote-parlamentaarisen työryhmän asialistalle. Kokoomusta työryhmässä edustavat itseni lisäksi Mia Laiho. Suun terveydenhuolto on olennainen osa sote-palveluja ja sen on oltava vahvasti esillä parlamentaarisessa työssä.

Lähetän tuoreimpia politiikan kuulumisia kerran kuukaudessa. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi.

Ajatukset ja palaute liittyen politiikkaan, kotikaupunkini Helsingin sekä koko Suomen kehittämiseen ovat aina tärkeitä ja tervetulleita. Pidetään yhteyttä.


© Uusi Suomi